Eilinen kulttuurisuus kaatui lukuisiin kauppohin matkan varrella. Emme ehtineet museoon, mutta sen sijaan kasvatimme takalaista kansantaloutta keskimaaraisen riisinviljelijan vuosipalkan verran ja rinkkamme painoa yli sallitun rajan. Kenkasaldo oli viisi paria. Muista ostoksista pysymme vaiti.
Tanaan emme ole juurikaan shoppailleet (vain hieman tuliaisia, seka kananmunakuoritaulut) silla olemme seikkailleet Viet Kongin jalanjaljissa. Paiva alkoi vierailulla Cao Dai -uskonnon puolen paivan seremoniassa ja jatkui retkella Cu Chi -kylan lahella oleviin sodanaikaisiin tunneleihin. Katsoimme ensin varsin puolueellisen (kirjaimellisesti sen ainoan puolueen puolisen) dokumentaation, jossa paholaisjenkit pommittivat rauhallista ja hiljaista kylanvakea ja sen jalkeen lahdimme tositoimiin. Tutustuimme ansojen tekoon, ja olimmekin kovin vaikuttuneita naiden napparasta viipaloimistehokkuudesta. Ei poloinen laskuvarjojaakari kauaa pyristele, kun niihin grilleihin osuu... Ammuimme myos AK-47 kivaareilla (?) ja menetimme kuulomme melko tehokkaasti. Rohkeina naisina ostimme nipun panoksia ja kavimme niilla kauppaa muiden turistien kesken, kiertaen minimiostorajoitukset. Kuuroutuneina lahdimme ryomimaan (koyrimaan oikeastaan) tunnelia, joka oli mukavasti kasvatettu vastaamaan lankkarituristien pyllynleveyksia ja jonka korkeuden arvioimme reiluksi metriksi ja leveyden noi kuuteenkymmeneen senttiin. Tunneli oli sata metria pitka, pimea (muutama pieni lamppu oli kylla), matala ja niin kapea, ettei voinut kaantya kuin hivutellen. Kolmenkymmenen metrin valein oli hatauloskaynteja paniikkikohtausten varalle, ja Anni meinasikin karata tunnelista ensimmaisessa uloskaynnissa, mutta seurasi sittenkin urheana Annaa, joka innosta hihkuen ryomi jo eteenpain. Selvitimme siis nuoren parin kanssa ainoina koko matkan! Hiekkaisen hien kuivuessa ihollamme saimme teeta, keitettya juurta, sympatiaa ja paljon kehuja. Kadet tarisivat jannityksesta, reidet vasymyksesta, ja tarykalvot kivaarinpaukkeesta, mutta olipa seikkalu!
Kaloja on enaa puolet jaljella. Kyynelehdimme niiden kohtaloa yhdessa hotellinomastajattaren kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Heisan! Teidän pitäis käydä vispaamassa niille kaloille vähän happea, muakin jo täällä säälittää. Toivottavasti teille ei oo siellä tarjoiltu kalaa ruokana... . Anni on kyllä ollu tosi urhea ryömiessään siellä ahtaassa, vaikka jo etukäteen pelkäsi sitä. T: Marja työmyyrä
No nyt niita on enaa kolme!
Ovat raukat taas salaattikulhossa.
Aika karaistusta pimeän ja ahtaanpaikan kammoiselle. Hyvä Anni! Vähänkö kademieli iskee noista teidän shoppailuista. Sit saat näyttää KAIKKI, mitä oot hommannu. Seuraavia kommentteja odotellaanki sit Bankokista! t: Viivi
Lähetä kommentti