Tereljin kansallispuistossa 28.6. klo 20.00

Yon yli selvisimme suurimmitta vaikeuksitta. Herasimme, niin luulimme, maailman kovimmista hostellipunkistamme kahdeksalta, soimme aamupalaa, kasasimme kamat ja hyppasimme pikkubussiin, jonka oli maara kuljettaa meidat puolentoista paivan retkelle Tereljin kansallispuistoon.

Maisemat ajomatkan aikana olivat jylhia ja karuja, melkein kuin Pohjois-Afrikassa Saharan laitamilla, ja aika lahella Gobin autiomaatahan olemmekin. Noin tunnin kaahaamisen jalkeen olimme kansallispuiston alueella. Anni ihmetteli aaneen auton ikkunasta nakyneen golfkarryn kayttotarkoitusta, jolle loytyi myohemmin varsin looginen selitys.

Hetkista myohemmin paadyimme varsin eleettomasti majapaikkaamme. Puinen jurtan mallinen puurakennus, jossa isantavaki asusti, ja lahiymparistossa kolme valkoista jurtta eli mongolialaista vastinetta puolijoukkuteltalle. Kavi ilmi, etta siina se, ruokaa tulisi kahdelta ja siihen asti olette omillanne. Heitimme reput meille osoitettuun jurttaan ja lahdimme pienelle patikkaretkelle. Kiipesimme vuorellekin, hienot olivat maisemat. Hepokatteja oli taallakin vuorenrinteella poikittain tungokseksi asti, kummallisesti liuskoittuneista kivista muodostui erehdyttavasti ihmista muistuttavia hahmoja ja rinteilla kasvoi suomalaisista kukkapenkeista tuttuja kivikkokasveja. Aurinko paistoi mutta tuuli oli pirun kylma. Palasimme lounasaikaan takaisin jurtalle, ja meille latkaistiin eteen lautaselliset riisinuudeli-ranskanperuna-liha-kasvispoperoa ja kannullinen teeta. Soihan sita.

Lounaan jalkeen mistaan ei edelleenkaan ilmestynyt minkaanlaista aktiviteettia. Aloimme olla hieman kypsia luonnonpuistoretkeemme. Yritimme ottaa paivatorkkuja, mutta ei nukuttanut. Viivi ja Milla pelastivat laiva on lastattua, jopa tervapataa ehdotettiin. Lopulta paatimme taas lahtea patikoimaan, talla kertaa sinne suuntaan, mista tulimmekin. Ja katso, keskella mongolialaista kansallispuistoa paadyimme golfkentalle. Selvisi sekin golfkarryn arvoitus.

Kavimme taivastelemassa lievan tyrmistyksen vallassa Mongolian suuren pojan, Tsingis-kaanin, mukaan nimettya golfkenttaa ja poikkesimme 19. reialla paivakahvilla. Se siita eramaaretkesta sitten. Baikalin retkemme oli niin loistava, etta odotuksemme olivat ehka liian korkealla, mutta jotenkin tuli lievasti kusetettu olo siita, etta yopyisimme jurtassa golfkentan naapurissa. Ylipaansa ajatus golfkentasta luonnonpuistossa ei oikein mahtunut kasityskykymme rajoihin. (Myohemmin luin Lonely Planetista, etta yksi suositelluimmista jurttamajoituskohteista sijaitsi juuri meidan yopaikkamme naapurissa, joten ilmeisesti kaikki turistijurtat sijaitsevat todellakin talla alueella ja eramaahan paastakseen pitaisi etsiytya joillekin hieman sofistikoituneimmille reiteille.)

Palasimme takaisin jurtalle viideksi, jolloin pari tuntia aikaisemmin matkaan hevosilla lahteneet retkitoverimme palasivat takaisin ja oli meidan vuoromme lahtea hepostelemaan. Ensin pelotti hirmuisesti, mutta sitten kyytiin tottui ja retki oli koko hieman laimean jurttaretkemme parasta antia. Naimme myos hienon, mustan, ideaalisen jakin nakoisen jakin naapurikukkulan takana. "Ratsastusretki Mongolian aroilla" -tunnelmaa hieman tosin hairitsivat golfkentan viherioiden tuulessa lepattavat liput... Polvet suussa ratsastanut neiti pitkasaari huusi tuskasta hevosen selasta laskeuduttuaan ja muutkin valittelivat perinteisten mongolialaissatuloiden jalustimien epaergonomisuutta. Annin hevosella oli vakavia ilmavaivoja. Kun palasimme takaisin jurtalle, oli taas aterian vuoro. Poperoa edelleen, talla kertaa riisilla, mutta kylla silla nalka lahti.

Iltapuhteinaan Anni pelasi mongolialaislasten kanssa futista ja pallopelien vastustajat keskittyivat paleluun ja englantilaisten matkatovereitten kanssa seurusteluun. Anni ystavystyi erityisesti kaksivuotiaan Puntak-tyton kanssa, jonka nena valui jatkuvalla syotolla ja jolle voisimme antaa arvonimen "Mongolian likaisin lapsi". Ja toiset kastelevat golfkenttaa parinsadan metrin paassa.

Nyt alkaa jo ilta hamartaa ja ilma tuntuu todella viilealta. Jurttaisanta-ratsastusoppaamme on juuri sytyttamassa jurttamme kamiinaan tulta. Lehmat ammuvat ja naapurijurtan piipusta tupruaa jo savua. Vahan sellainen maku tasta retkesta jaa, etta mennaan siita, mista aita on matalin, mutta no. Maisemat ovat upeat, jos ei katso golfkentan suuntaan. Jurttaisantamme kolme koiraa ovat sympaattisia. Ratsastusretki oli kiva. Ja kun matkan tarkoituksena oli olla yota jurtassa, niin nyt sitten ollaan. Noin muuten, varsinkin verrattuna Baikalin loistoreissuumme, taytyy taas todeta Annia lainaten, etta paskan moivat.

Jalkikirjoitus: Nyt istutaan lampimassa jurtassa kamiinan aaressa. Puhuttiin juuri, etta mongolialaisista on tullut tosi ystavallinen ja hyvantahtoinen vaikutelma, mutta jurttaisantamme ei todellakaan edusta tata ihmistyyppia. Ei han nyt suorastaan vihamielinen ole, mutta ei juuri muutakaan. Ehka hanesta on arsyttavaa katsella paivat pitkat pihallaan palloilevia turisteja?