Olemme jattaneet Sadun kollimaan hotelliin ja odottelemme kyytia kaikkien rantakohteiden jumalattareen,Pattayalle. Rinkat on viety seuraavaan hostellii, matkustamme pikkureppujen kanssa keveina kuin peipposet. Olemme varautuneet rantaglamouriin usein bikinein ja asuvaihtoehdoin ja odotettavissa on auringonottoa ja itsemme lellimista.
Lelliminen onkin tarpeen, silla viimeiset kolme paivaa olemme tehneet tuttavuutta Bangkokin loppumattomien ostosparatiisien kanssa. Muutama nahtavyyskin on nahty, eika taman jalkeen juuri mikaan temppeli taikka palatsi voi meita hammastyttaa, sen verran mahtipontisia ja kertakaikkisen upeita rakennelmia olemme nahneet. Erittain vaikuttavia ovat olleet myos kyydit tuktukilla ja jokilaivalla, joista edellisn yhteydessa tulimme kusetetuksi melko huolella. Ei siita sen enempaa... Ostoskeskukset, kengat, laukut ja muut gimmelit, ne ovat taalla todellakin varsinaiset pikku materialistien onnen ja autuuden lahteet. Tuntikausien vaeltelu vailla tietoa ajasta, paikasta, suunnasta taikka valuuttakurssista ovat saaneet jalkapohjamme turvoksiin ja rinkkamme ylittamaan paitsi painorajat myos oman kantokykymme.
Tama kaupunki on niin kertakaikkisen suuri, etta kokonaiskasitysta on vaikea muodostaa. Olemme nahneet lukemattomia katuja, aivan uskomattomia ruuhkia mita mykistavimpien liikennejarjestelyjen armoilla ja varsin messevan maaran betonia, jolle vetaa vertaansa vain palatseissa kaytetyn posliinin, mosaiikin ja lehtikullan maara.
Kahden tunnin paasta meidan pitaisi olla astelemassa tulikuumassa hiekassa, pitakaa siis peukkuja!
torstai 26. heinäkuuta 2007
lauantai 21. heinäkuuta 2007
210707 Red Sun Hotel, HCM
"En petit kitsch!" ranskalainen mies kommentoi laukkuostoksiamme korealaisessa Lotteria-pikaruokalassa, jota testasimme tanaan. Paivan laukkusaldo viisi laukkua.
Asken kavimme ajelemassa chinatownissa mita mukavimman riksakuskin kanssa. Sikalaisen torin valikoiman laajuus sai meidat tainnoksiin. Hattuosastolla oli hattuja varmasti jokaiselle suomalaiselle ja hiusklipsiosastolla tarpeeksi koristetta koko skandinavialle. Uskomatonta. Olemme ottaneet tavaksi maksaa riksakuskeille varsin avokatisesti, silla meille pieni raha saa hampaattomat ukot hymyilemaan niin vallan kovasti. Tanaan aloitimme myos maailmanparannusprojektin, ja kaikki kymppitonnia pienemmat rahat saavat menna kadettomille ja jalattomille tyypeille kadulla. Ja niille kasittamattoman pienille mummeleille, jotka myyvat meille nenaliinoja, ananaksia tai vohveleita. Tahanastinen suosikkimme on koditon seta, jolta ostimme tupakka-askeista ja vanhoista mainoksista tehdyt liukkaasti luikertelevat kaarmeet. Onkohan turistinnoilla ehka hieman huono omatunto...?
Tanaan olemme myos vihdoin saaneet valloitettua Ho Chi Minh museon ja Annin keltainen hamekin haettiin suurennoksesta. Pian saadaan kahden ja puolen kilon pyykkikassimme ja siella meita odottavat kayttovalmiina uudet ihanuudet! Hurraa! Huomenna me naytamme niin hyvilta ja olemme valmiita siirtymaan Bangkokiin.
Nyt viela kevyt illallinen tamanpaivaisen hampurilaismaton vastapainoksi. For the record, koreassa suunniteltu juustohampurilainen peittoaa makkarilaisen miten vain. Tomaattia! Salaattia! nam.
Asken kavimme ajelemassa chinatownissa mita mukavimman riksakuskin kanssa. Sikalaisen torin valikoiman laajuus sai meidat tainnoksiin. Hattuosastolla oli hattuja varmasti jokaiselle suomalaiselle ja hiusklipsiosastolla tarpeeksi koristetta koko skandinavialle. Uskomatonta. Olemme ottaneet tavaksi maksaa riksakuskeille varsin avokatisesti, silla meille pieni raha saa hampaattomat ukot hymyilemaan niin vallan kovasti. Tanaan aloitimme myos maailmanparannusprojektin, ja kaikki kymppitonnia pienemmat rahat saavat menna kadettomille ja jalattomille tyypeille kadulla. Ja niille kasittamattoman pienille mummeleille, jotka myyvat meille nenaliinoja, ananaksia tai vohveleita. Tahanastinen suosikkimme on koditon seta, jolta ostimme tupakka-askeista ja vanhoista mainoksista tehdyt liukkaasti luikertelevat kaarmeet. Onkohan turistinnoilla ehka hieman huono omatunto...?
Tanaan olemme myos vihdoin saaneet valloitettua Ho Chi Minh museon ja Annin keltainen hamekin haettiin suurennoksesta. Pian saadaan kahden ja puolen kilon pyykkikassimme ja siella meita odottavat kayttovalmiina uudet ihanuudet! Hurraa! Huomenna me naytamme niin hyvilta ja olemme valmiita siirtymaan Bangkokiin.
Nyt viela kevyt illallinen tamanpaivaisen hampurilaismaton vastapainoksi. For the record, koreassa suunniteltu juustohampurilainen peittoaa makkarilaisen miten vain. Tomaattia! Salaattia! nam.
perjantai 20. heinäkuuta 2007
200707 ho chi minh
Eilinen kulttuurisuus kaatui lukuisiin kauppohin matkan varrella. Emme ehtineet museoon, mutta sen sijaan kasvatimme takalaista kansantaloutta keskimaaraisen riisinviljelijan vuosipalkan verran ja rinkkamme painoa yli sallitun rajan. Kenkasaldo oli viisi paria. Muista ostoksista pysymme vaiti.
Tanaan emme ole juurikaan shoppailleet (vain hieman tuliaisia, seka kananmunakuoritaulut) silla olemme seikkailleet Viet Kongin jalanjaljissa. Paiva alkoi vierailulla Cao Dai -uskonnon puolen paivan seremoniassa ja jatkui retkella Cu Chi -kylan lahella oleviin sodanaikaisiin tunneleihin. Katsoimme ensin varsin puolueellisen (kirjaimellisesti sen ainoan puolueen puolisen) dokumentaation, jossa paholaisjenkit pommittivat rauhallista ja hiljaista kylanvakea ja sen jalkeen lahdimme tositoimiin. Tutustuimme ansojen tekoon, ja olimmekin kovin vaikuttuneita naiden napparasta viipaloimistehokkuudesta. Ei poloinen laskuvarjojaakari kauaa pyristele, kun niihin grilleihin osuu... Ammuimme myos AK-47 kivaareilla (?) ja menetimme kuulomme melko tehokkaasti. Rohkeina naisina ostimme nipun panoksia ja kavimme niilla kauppaa muiden turistien kesken, kiertaen minimiostorajoitukset. Kuuroutuneina lahdimme ryomimaan (koyrimaan oikeastaan) tunnelia, joka oli mukavasti kasvatettu vastaamaan lankkarituristien pyllynleveyksia ja jonka korkeuden arvioimme reiluksi metriksi ja leveyden noi kuuteenkymmeneen senttiin. Tunneli oli sata metria pitka, pimea (muutama pieni lamppu oli kylla), matala ja niin kapea, ettei voinut kaantya kuin hivutellen. Kolmenkymmenen metrin valein oli hatauloskaynteja paniikkikohtausten varalle, ja Anni meinasikin karata tunnelista ensimmaisessa uloskaynnissa, mutta seurasi sittenkin urheana Annaa, joka innosta hihkuen ryomi jo eteenpain. Selvitimme siis nuoren parin kanssa ainoina koko matkan! Hiekkaisen hien kuivuessa ihollamme saimme teeta, keitettya juurta, sympatiaa ja paljon kehuja. Kadet tarisivat jannityksesta, reidet vasymyksesta, ja tarykalvot kivaarinpaukkeesta, mutta olipa seikkalu!
Kaloja on enaa puolet jaljella. Kyynelehdimme niiden kohtaloa yhdessa hotellinomastajattaren kanssa.
Tanaan emme ole juurikaan shoppailleet (vain hieman tuliaisia, seka kananmunakuoritaulut) silla olemme seikkailleet Viet Kongin jalanjaljissa. Paiva alkoi vierailulla Cao Dai -uskonnon puolen paivan seremoniassa ja jatkui retkella Cu Chi -kylan lahella oleviin sodanaikaisiin tunneleihin. Katsoimme ensin varsin puolueellisen (kirjaimellisesti sen ainoan puolueen puolisen) dokumentaation, jossa paholaisjenkit pommittivat rauhallista ja hiljaista kylanvakea ja sen jalkeen lahdimme tositoimiin. Tutustuimme ansojen tekoon, ja olimmekin kovin vaikuttuneita naiden napparasta viipaloimistehokkuudesta. Ei poloinen laskuvarjojaakari kauaa pyristele, kun niihin grilleihin osuu... Ammuimme myos AK-47 kivaareilla (?) ja menetimme kuulomme melko tehokkaasti. Rohkeina naisina ostimme nipun panoksia ja kavimme niilla kauppaa muiden turistien kesken, kiertaen minimiostorajoitukset. Kuuroutuneina lahdimme ryomimaan (koyrimaan oikeastaan) tunnelia, joka oli mukavasti kasvatettu vastaamaan lankkarituristien pyllynleveyksia ja jonka korkeuden arvioimme reiluksi metriksi ja leveyden noi kuuteenkymmeneen senttiin. Tunneli oli sata metria pitka, pimea (muutama pieni lamppu oli kylla), matala ja niin kapea, ettei voinut kaantya kuin hivutellen. Kolmenkymmenen metrin valein oli hatauloskaynteja paniikkikohtausten varalle, ja Anni meinasikin karata tunnelista ensimmaisessa uloskaynnissa, mutta seurasi sittenkin urheana Annaa, joka innosta hihkuen ryomi jo eteenpain. Selvitimme siis nuoren parin kanssa ainoina koko matkan! Hiekkaisen hien kuivuessa ihollamme saimme teeta, keitettya juurta, sympatiaa ja paljon kehuja. Kadet tarisivat jannityksesta, reidet vasymyksesta, ja tarykalvot kivaarinpaukkeesta, mutta olipa seikkalu!
Kaloja on enaa puolet jaljella. Kyynelehdimme niiden kohtaloa yhdessa hotellinomastajattaren kanssa.
torstai 19. heinäkuuta 2007
190707 Ho Chi Minh
Eilen retkeilimme Mekong-joen suistossa satojen ristelevien, mutaisten jokien valeissa, jossa ihmiset asuivat simppeleissa, bambuista tehdyissa taloissa, jotka oli rakennettu tolppien varaan joen paalle. Oppaamme oli melkoisella pokalla varustettu hauska nuori mies, joka menomatkalla aamukahdeksalta yritti leikittaa hyydyksissa olevia turisteja, ja paluumatkallakin lauloi itse englanniksi kaantamaansa oopperaa ja kertoi vitseja tikahtuen omaan kikatukseensa. Tarinat saivat lisapontta "jaaa!" -huudahduksista. Hauskaa oli, vaikka olikin hieman kyseenalaista nauroimmeko hanelle vai hanen kanssaan.
Saimme seurata kookoskarkkien tekoa ja Anni onkin jaanyt niihin aika hyvaan koukkuun.Anni maistoi myos rohkeana karmeslienta, paikallista viinaa, jossa lilluvat mita akloimmat kaarmeet ja muut nilviaiset. Pohdimme karmesviinan rahtaamista tuliaisiksi, mutta ajatus rinkkaan rikkoutuneesta pullosta sai meidat toisiin aatoksiin.
Olemme tehneet kovasti tuttavuutta kaikkien hotelliemme respan tyttojen kanssa. Mita hauskimpia ja mukavampia tuttavuuksia, joiden elamaan olemme saaneet pikakatsauksen. Poikaystavattomyyden top kaksi syyta ovat olleet liika laihuus ja ihon tummuus, mika saa meidat pohdiskelemaan omaa tilannettamme... Kehonkuvamme ovat muutekin olleet remontissa, kun vaatekaupoissa kokeilemme aina suurinta mahdollista kokoa, eika sekaan usein riita. Sikali onneksi, silla tallakin menolla rinkkamme tayttyvat melkoista tahtia.
Seuraamme jannityksella hotellin kultakalojen selviytymista maljansa puhdistamisesta. Eilen kalaparat siirrettiin salaattikulhoon odottamaan maljanphdistajaa. Ovat selvinneet yon yli ainakin.
Suuntana talle paivalle on lyhennetty hame, kavennetut (kylla!) housut ja Seta Ho:n museo! Tanaan Anni aikoo maistaa Durian-hedelmaa, jonka haju saa tainnoksiin isommankin jateautonkuljettajan.
Ja hedelmamehut. Niiden vuoksi voisimme vaikka kuolla.
Saimme seurata kookoskarkkien tekoa ja Anni onkin jaanyt niihin aika hyvaan koukkuun.Anni maistoi myos rohkeana karmeslienta, paikallista viinaa, jossa lilluvat mita akloimmat kaarmeet ja muut nilviaiset. Pohdimme karmesviinan rahtaamista tuliaisiksi, mutta ajatus rinkkaan rikkoutuneesta pullosta sai meidat toisiin aatoksiin.
Olemme tehneet kovasti tuttavuutta kaikkien hotelliemme respan tyttojen kanssa. Mita hauskimpia ja mukavampia tuttavuuksia, joiden elamaan olemme saaneet pikakatsauksen. Poikaystavattomyyden top kaksi syyta ovat olleet liika laihuus ja ihon tummuus, mika saa meidat pohdiskelemaan omaa tilannettamme... Kehonkuvamme ovat muutekin olleet remontissa, kun vaatekaupoissa kokeilemme aina suurinta mahdollista kokoa, eika sekaan usein riita. Sikali onneksi, silla tallakin menolla rinkkamme tayttyvat melkoista tahtia.
Seuraamme jannityksella hotellin kultakalojen selviytymista maljansa puhdistamisesta. Eilen kalaparat siirrettiin salaattikulhoon odottamaan maljanphdistajaa. Ovat selvinneet yon yli ainakin.
Suuntana talle paivalle on lyhennetty hame, kavennetut (kylla!) housut ja Seta Ho:n museo! Tanaan Anni aikoo maistaa Durian-hedelmaa, jonka haju saa tainnoksiin isommankin jateautonkuljettajan.
Ja hedelmamehut. Niiden vuoksi voisimme vaikka kuolla.
tiistai 17. heinäkuuta 2007
170707 ho chi minh
Eilen koko kaupunki oli juhlatunnelman vallassa voitetun fudisottelun (Asia cup on kaynnissa, big deal!) jaljilta. Kymmenet tuhannet mopolla ymparikaupunkia porhaltavat, riemusta kirkuvat, punakeltaisia lippuja heiluttelevat fanit muodostivat uskomattomia letkoja, joiden riemumieli tarttui meihinkin.
Olemme huomanneet, etta kommunistia kapitalistisempaa ei olekaan, kaupankaynnin reaktionopeus on taalla mykistava. Ensimmaisten sadepisaroiden mukana ilmestyvat sadetakkikauppiaat kaikkiin kadunkulmiin, ja jokaisen voitetun ottelun viimeisen eran paattyessa lippu- ja paanauhakauppiaat valtaavat kadut.
Eilen tutustuimme kaupunkiin, ja erityisen vaikutuksen maihin teki eksymattomyys. Olemme siis saapuneet lansimaisen kaupunkisuunnittelun piiriin, silla eilen emme eksyneet kertakaan, vaikka kuljimme lahes ilman karttaa. Kavimme ahdistumassa torilla, jonka triljoonista juhlalaukuista naemme unta viela pitkaan. Loysimme myos erityisen ihania pikkuputiikkeja ja hameet ovat jo lyhennyksessa. Palelimme useaan otteeseen, me pohjoisen kesaan tottuneet turdet. Saa on huomattavasti lempeampi kuin edellisissa kohteissamme, ja odotukset A:n kosteudesta jarkyttyneen ihon palautumisesta ennalleen ovat korkeat.
Viimeinen paivamme Hoi Anissa oli ikimuistoinen. Kavimme kylassa Mr. Phongin kotona ja myos lahes kaikkien kylalaisten kotona. Mr. Phong bongasi meidat illalliselta, ja tuli kertomaan sadoista ulkomaalaisista ystavistaan, joita han kutsuu kotikylaansa katsomaan paikallista elamanmenoa. Kaveri on tehnyt uskomattoman (verottoman) bisneksen ulkomaalaisilla ystavillaan. Lahdimme siis eparoimatta seuraavana aamuna mr. Phongin ja hanen toverinsa mopojen kyytiin ja puolen tunnin tyvikohotuksen jalkeen olimmekin perilla maaseudun rauhassa. Ensin kuuntelimme silmat pyoreina mr. Phongin luentoa historiasta, uskonnoista, elamanmenosta ja maan nykyisesta poliittisesta tilanteesta.
Sitten seurasi kylakierros. Kavimme tutustumassa riisiviina"tehtaaseen", jossa hengityksemme salpautui huuruista ja hoyryista pitkaksi aikaa. Vierailimme tupakkakuivaamossa, mr. Phongin sedan ja tadin luona ja kukkotappelussa, jossa eras isa tarjosi Annalle naimaikaista melko komeaa poikaansa myyntilauseella "My son is VERY strong!". Perfect match siis! Kukkotappelu sai meidat liikkuttumaan lahes kyyneeliin, varsinkin eratauolla, jolloin sedat ompelivat kukkojen haavat, purskuttivat vetta kukkojen suuhun omasta suustaan, paijasivat, imivat verivanat, loyhyttelivat ja rohkaisivat kukkojaan seuraavaa kaksikymmentaminuuttista eraa varten. Eraassa talossa juhlittiin vanhan esi-isan kuolinpaivaa ja mekin osallistuimme juhlaan kohottamalla olutmaljaa (pohjanmaan kautta, oli muuten Annan eka kokonainen olutlasillinen ikina) ja ottamalla kuvia perheen lapsista, joita naurattivat kovasti meidan isot nenamme ja peppumme. Mr. Phongin perhetemppelissa tutustuimme perheen esivanhempiin seka meihin suureen vaikutuksen tehneeseen vanhojen piikojen alttariin varsinaisen temppelin ulkopuolella.
Mr. Phongin vaimon valmistavan erittain makoisan lounaan jalkeen meidat kuljetettiin henkeasalpaavalla kyydilla takaisin hotelliin. Emme olleet muistaneet rasvata niskojamme, joten rajamme ovat melkoisen mykistavat. Ilta sujui mukavasti Da Nangin lentokentalla odotellen myohastynytta lentoa ja eksyen laheiseen lahioon.
Olemme huomanneet, etta kommunistia kapitalistisempaa ei olekaan, kaupankaynnin reaktionopeus on taalla mykistava. Ensimmaisten sadepisaroiden mukana ilmestyvat sadetakkikauppiaat kaikkiin kadunkulmiin, ja jokaisen voitetun ottelun viimeisen eran paattyessa lippu- ja paanauhakauppiaat valtaavat kadut.
Eilen tutustuimme kaupunkiin, ja erityisen vaikutuksen maihin teki eksymattomyys. Olemme siis saapuneet lansimaisen kaupunkisuunnittelun piiriin, silla eilen emme eksyneet kertakaan, vaikka kuljimme lahes ilman karttaa. Kavimme ahdistumassa torilla, jonka triljoonista juhlalaukuista naemme unta viela pitkaan. Loysimme myos erityisen ihania pikkuputiikkeja ja hameet ovat jo lyhennyksessa. Palelimme useaan otteeseen, me pohjoisen kesaan tottuneet turdet. Saa on huomattavasti lempeampi kuin edellisissa kohteissamme, ja odotukset A:n kosteudesta jarkyttyneen ihon palautumisesta ennalleen ovat korkeat.
Viimeinen paivamme Hoi Anissa oli ikimuistoinen. Kavimme kylassa Mr. Phongin kotona ja myos lahes kaikkien kylalaisten kotona. Mr. Phong bongasi meidat illalliselta, ja tuli kertomaan sadoista ulkomaalaisista ystavistaan, joita han kutsuu kotikylaansa katsomaan paikallista elamanmenoa. Kaveri on tehnyt uskomattoman (verottoman) bisneksen ulkomaalaisilla ystavillaan. Lahdimme siis eparoimatta seuraavana aamuna mr. Phongin ja hanen toverinsa mopojen kyytiin ja puolen tunnin tyvikohotuksen jalkeen olimmekin perilla maaseudun rauhassa. Ensin kuuntelimme silmat pyoreina mr. Phongin luentoa historiasta, uskonnoista, elamanmenosta ja maan nykyisesta poliittisesta tilanteesta.
Sitten seurasi kylakierros. Kavimme tutustumassa riisiviina"tehtaaseen", jossa hengityksemme salpautui huuruista ja hoyryista pitkaksi aikaa. Vierailimme tupakkakuivaamossa, mr. Phongin sedan ja tadin luona ja kukkotappelussa, jossa eras isa tarjosi Annalle naimaikaista melko komeaa poikaansa myyntilauseella "My son is VERY strong!". Perfect match siis! Kukkotappelu sai meidat liikkuttumaan lahes kyyneeliin, varsinkin eratauolla, jolloin sedat ompelivat kukkojen haavat, purskuttivat vetta kukkojen suuhun omasta suustaan, paijasivat, imivat verivanat, loyhyttelivat ja rohkaisivat kukkojaan seuraavaa kaksikymmentaminuuttista eraa varten. Eraassa talossa juhlittiin vanhan esi-isan kuolinpaivaa ja mekin osallistuimme juhlaan kohottamalla olutmaljaa (pohjanmaan kautta, oli muuten Annan eka kokonainen olutlasillinen ikina) ja ottamalla kuvia perheen lapsista, joita naurattivat kovasti meidan isot nenamme ja peppumme. Mr. Phongin perhetemppelissa tutustuimme perheen esivanhempiin seka meihin suureen vaikutuksen tehneeseen vanhojen piikojen alttariin varsinaisen temppelin ulkopuolella.
Mr. Phongin vaimon valmistavan erittain makoisan lounaan jalkeen meidat kuljetettiin henkeasalpaavalla kyydilla takaisin hotelliin. Emme olleet muistaneet rasvata niskojamme, joten rajamme ovat melkoisen mykistavat. Ilta sujui mukavasti Da Nangin lentokentalla odotellen myohastynytta lentoa ja eksyen laheiseen lahioon.
lauantai 14. heinäkuuta 2007
14.7. edelleen
Emme paase lukemaan taalta mahdollisesti poliittisesti epakorrektin blogin sisalmyksia! Sananvapauden rajat lienevat tassa kohdin...
14.7. Hoi An
Liikennevalineet ovat saaneet meidat kokeilunhaluisiksi. Huessa ajelimme riksalla (emme siis itse ajaneet) ja pyorailimme katsomaan pagodaa ja budhalaista luostaria, jossa oli iltapaivamenojen aika. Pyoraileminen oli valtavan hauskaa, ja heratimme kovasti huomiota.
Eilen kavimme Hoi Anin rannalla mopolla, ja se vasta olikin hauskaa! A uskalsi ajaa ja A:kin uskalsi kyytiin, joten meno oli oikein jouhevaa. Liikenteessa joustavuus on saantoja tarkeampaa, joten se, etta painavaa mopoa oli helpompi hallita nopeassa kuin hitaassa vauhdissa (saatika paikallaan) teki matkanteosta lahes aitovietnamilaista. Rannalla jaksoimme ottaa aurinkoa ehka vartin ja sinakin aikana meille myytiin hedelmia, rannekoruja ja pahkinoita noin kahdeksankymmenta kertaa.
Tanaan kuljimme veneella katsomaan muinaisia hindulaistemppelin raunioita, My Son, jotka olivatkin varsin vaikuttavat. Kuin myos turistien maara kyseisessa kohteessa. Venetta emme kuitenkaan uskaltaneet pyytaa saada ajaa, joten lahdemme iltakelluntaan kokeilemaan vilkkusimaisia polkujoutsenia, joita saa vuokrata joen rannasta. Melkein kuin ajaisi perinteista jokilaivaa!
Kavimme laitattamassa kyntemme seka etu- etta takatassuihin Nina's kauneushoitolassa. Manikyrtsik oli mukava, vaikkakin kotikutoinen ja sen seurauksena A:n varpaankynnesta lohkesi melkoinen pala. A taas sai kovasti toruja ja noottia siita, etta oli paastanyt itsensa ruskettumaan melkein paikallisen variseksi! Toinen A oli sentaan viela kauniisti vaaleatukkainen ja muutenkin vaalea, joten hanelle tehtiin oikein ranskalainen manikyyri, kun taas pronssinen suomalainen sai tyytya kymmeneen diskopalloon.
Huomenna matka jatkuu kohti Ho Chi Minhin kaupunkia, kunhan ensin kevennamme kantamuksiamme paikallisessa logistiikkayrityksessa...
Sitten iltapalalle ja joutseniin!
Eilen kavimme Hoi Anin rannalla mopolla, ja se vasta olikin hauskaa! A uskalsi ajaa ja A:kin uskalsi kyytiin, joten meno oli oikein jouhevaa. Liikenteessa joustavuus on saantoja tarkeampaa, joten se, etta painavaa mopoa oli helpompi hallita nopeassa kuin hitaassa vauhdissa (saatika paikallaan) teki matkanteosta lahes aitovietnamilaista. Rannalla jaksoimme ottaa aurinkoa ehka vartin ja sinakin aikana meille myytiin hedelmia, rannekoruja ja pahkinoita noin kahdeksankymmenta kertaa.
Tanaan kuljimme veneella katsomaan muinaisia hindulaistemppelin raunioita, My Son, jotka olivatkin varsin vaikuttavat. Kuin myos turistien maara kyseisessa kohteessa. Venetta emme kuitenkaan uskaltaneet pyytaa saada ajaa, joten lahdemme iltakelluntaan kokeilemaan vilkkusimaisia polkujoutsenia, joita saa vuokrata joen rannasta. Melkein kuin ajaisi perinteista jokilaivaa!
Kavimme laitattamassa kyntemme seka etu- etta takatassuihin Nina's kauneushoitolassa. Manikyrtsik oli mukava, vaikkakin kotikutoinen ja sen seurauksena A:n varpaankynnesta lohkesi melkoinen pala. A taas sai kovasti toruja ja noottia siita, etta oli paastanyt itsensa ruskettumaan melkein paikallisen variseksi! Toinen A oli sentaan viela kauniisti vaaleatukkainen ja muutenkin vaalea, joten hanelle tehtiin oikein ranskalainen manikyyri, kun taas pronssinen suomalainen sai tyytya kymmeneen diskopalloon.
Huomenna matka jatkuu kohti Ho Chi Minhin kaupunkia, kunhan ensin kevennamme kantamuksiamme paikallisessa logistiikkayrityksessa...
Sitten iltapalalle ja joutseniin!
perjantai 13. heinäkuuta 2007
kukatiesmoneskopaiva 07
Huolenpito naita kahta matkustelevaa naista kohtaan on liikuttavaa! Minne vain menemme, kaikki jarjestyy, meidat haetaan, viedaan, meille buukataan lennot, hotellit, retket, manikyyrit, raatalit ja kaikki, mita ikina keksimme tarvita. Jos emme tieda minne menna, meidat talutetaan hotellin respaan. Meidan ainoaksi huoleksemme jaa paikalla oleminen oikeaan aikaan. Hymyileva nuori mies, kadessaan kyltti "Anna&Anni" alkaa olla jo tuttu naky. Elama on helppoa, me olemme tervetulleita dollarinkuvia ihmisten silmissa.
Olemme pienessa Hoi An -kaupungissa, joka voisi olla kenen tahansa matkailunsuunnittelijan marka uni. On kunnon ranta, jonne johtaa suora tie, turdet voivat mopoilla itsensa sinne turvallisesti eksymatta, on joki, jonka varrella on kymmenia kauniita, lyhdyilla valaistuja ravintoloita ja on RAATALEITA. Satoja, satoja raataleita, jotka kaikki tahtovat laittaa garderoobimme uusiksi. Ja voi, miten me innostummekaan! jakkupuvut, silkkimekot, kesayon unelmat, talvitakit, puuvillaiset hellemekot, hamoset ja pikkutopit (kylla, taman kaiken me olemme tilanneet) syntyvat kadenkaanteessa meidan nukkuessamme prinsessan unta. Kohta lahdemme sovittelemaan eilen tilattuja unelmia. Jannittavaa!
Ennen sovitukseen menoa olemme talkinneet itsemme hyvin. Vauvantalkki, se on vastaus lankkarin hikiseen takamukseen. Olemme jaaneet siihen koukkuun, ja hotellihuoneemme lattia nayttaakin silta, kuin edellisena iltana olisi pidetty kunnon kokabileet. Ei kuulkaa hierra, eika hikisty. Valitettavasti hien maara ylittaa valilla talkin taikavoimat, eika virtaa voi mikaan estaa.
Taikavoimia on havaittu myos pienen seurueemme toisella jasenella, joka kutsuu itseaan myos onnettaren lempilapseksi. Pienimmatkin toiveet ja lausahdukset kayvat toteen kuin haltiakummin toimeenpanemina. Matkaseurueemme toinen jasen kieltaytyy astumasta enaa lentokoneeseen toverinsa kanssa. Viimeinen niitti oli lausahdus "joskus ma haluaisin kylla kokea noi happilaitteet, jotka putoavat tuolta katosta". Tama toive peruttiin monin taikakeinoin lievan riisikakulla uhkailun tuloksena, joten vain ukkonen ja kahden vierekkaisen penkin toiveet kavivat toteen silla lennolla.
Ja nyt kokeilemaan innovatiisisen disainimme tuloksia!!
Olemme pienessa Hoi An -kaupungissa, joka voisi olla kenen tahansa matkailunsuunnittelijan marka uni. On kunnon ranta, jonne johtaa suora tie, turdet voivat mopoilla itsensa sinne turvallisesti eksymatta, on joki, jonka varrella on kymmenia kauniita, lyhdyilla valaistuja ravintoloita ja on RAATALEITA. Satoja, satoja raataleita, jotka kaikki tahtovat laittaa garderoobimme uusiksi. Ja voi, miten me innostummekaan! jakkupuvut, silkkimekot, kesayon unelmat, talvitakit, puuvillaiset hellemekot, hamoset ja pikkutopit (kylla, taman kaiken me olemme tilanneet) syntyvat kadenkaanteessa meidan nukkuessamme prinsessan unta. Kohta lahdemme sovittelemaan eilen tilattuja unelmia. Jannittavaa!
Ennen sovitukseen menoa olemme talkinneet itsemme hyvin. Vauvantalkki, se on vastaus lankkarin hikiseen takamukseen. Olemme jaaneet siihen koukkuun, ja hotellihuoneemme lattia nayttaakin silta, kuin edellisena iltana olisi pidetty kunnon kokabileet. Ei kuulkaa hierra, eika hikisty. Valitettavasti hien maara ylittaa valilla talkin taikavoimat, eika virtaa voi mikaan estaa.
Taikavoimia on havaittu myos pienen seurueemme toisella jasenella, joka kutsuu itseaan myos onnettaren lempilapseksi. Pienimmatkin toiveet ja lausahdukset kayvat toteen kuin haltiakummin toimeenpanemina. Matkaseurueemme toinen jasen kieltaytyy astumasta enaa lentokoneeseen toverinsa kanssa. Viimeinen niitti oli lausahdus "joskus ma haluaisin kylla kokea noi happilaitteet, jotka putoavat tuolta katosta". Tama toive peruttiin monin taikakeinoin lievan riisikakulla uhkailun tuloksena, joten vain ukkonen ja kahden vierekkaisen penkin toiveet kavivat toteen silla lennolla.
Ja nyt kokeilemaan innovatiisisen disainimme tuloksia!!
tiistai 10. heinäkuuta 2007
100707 Huessa
oho askeinen.. siis tanaan ajoimme riksalla ympari Huea. Helletta oli riittavasti ja olo sen mukainen. Tunnin paikkarit eivat oikein helpottaneet oloa mutta onneksi huomenna matkapaiva toivottavasti ilmastoidulla bussilla. Varailemme juuri hotellia Hoi Annista, johon suuntaamme huomenna. Hoi An on tunnettu raataleistaan, joten luultavasti teetamme jotain vaatteita siella. Hoi An on meren rannalla, joten ajattelimme viettaa vahan aikaa myos beachilla.
Ostimme tanaan riisinviljelijahatut. Ajelimme ne paassa riksalla ja naytimme tosi turisteilta.
Nyt on pakko taas menna suihkuun ja kohta nukkumaan, etta huomenna taas jaksaa.
Ostimme tanaan riisinviljelijahatut. Ajelimme ne paassa riksalla ja naytimme tosi turisteilta.
Nyt on pakko taas menna suihkuun ja kohta nukkumaan, etta huomenna taas jaksaa.
maanantai 9. heinäkuuta 2007
090707 Hanoi
Taas yksi hikinen kaupunkikierros takana. Tanaan selvisimme vanhankaupungin sokkeloista takaisin hotellille ilman karttaa, tama osa kaupungista alkaa siis olla hallussa ja aika siirtya seuraavaan kaupunkiin. 45 minuutin paasta lahdetaan taksilla kohti lentokenttaa. Lennamme Hue:en, noin 1000 kilometria etelaan Hanoista. Huessa ajattelimme viivahtaa ainakin 2 paivaa.
Olemme jaaneet koukkuun vastapuristettuihin hedelmamehuihin, joita kaymme juomassa noin tunnin valein. Myos Annan vanha suosikki, jaakahvi kondensoidulla maidolla on yltanyt top-listoillemme.
Tanaan loysimme myos jo toivottomaksi yritykseksi luulemamme Ho Chi Minhin patsaan. Se on melko iso ja erittain helposti rikkoutuva, joten pitakaa peukkuja, jotta Villen kovasti kaipaama seta Ho paasee ehjana perille. Ostoshuumamme on pysynyt viela jotenkuten hallinnassa, eika ylilyonteja ole tullut. Toistaiseksi pystymme kantamaan itse rinkkamme. Tutustuimme taannoin Wienissa erittain vaaralliseen shoppailuyhdistelmaamme (neidit maanikko ja yllytys), ja olemme nyt oppineet hillitsemaan toisiamme varoituksin "kohta lahtee, kohta lahtee mopo!". Samoin ruskettuminen on aisoissa, koska jostain syysta meilla on vain +50 suojakertoimella varustettua aurinkorasvaa... Aiomme leikkia tulella, silla emmehan voi palata kotiin vaaleina kuin hennot prinsessat torneissaan, olemmehan varsin massiivisia sotanorsuja taalla. "Excuse me,bigger size don't have"
Olemme jaaneet koukkuun vastapuristettuihin hedelmamehuihin, joita kaymme juomassa noin tunnin valein. Myos Annan vanha suosikki, jaakahvi kondensoidulla maidolla on yltanyt top-listoillemme.
Tanaan loysimme myos jo toivottomaksi yritykseksi luulemamme Ho Chi Minhin patsaan. Se on melko iso ja erittain helposti rikkoutuva, joten pitakaa peukkuja, jotta Villen kovasti kaipaama seta Ho paasee ehjana perille. Ostoshuumamme on pysynyt viela jotenkuten hallinnassa, eika ylilyonteja ole tullut. Toistaiseksi pystymme kantamaan itse rinkkamme. Tutustuimme taannoin Wienissa erittain vaaralliseen shoppailuyhdistelmaamme (neidit maanikko ja yllytys), ja olemme nyt oppineet hillitsemaan toisiamme varoituksin "kohta lahtee, kohta lahtee mopo!". Samoin ruskettuminen on aisoissa, koska jostain syysta meilla on vain +50 suojakertoimella varustettua aurinkorasvaa... Aiomme leikkia tulella, silla emmehan voi palata kotiin vaaleina kuin hennot prinsessat torneissaan, olemmehan varsin massiivisia sotanorsuja taalla. "Excuse me,bigger size don't have"
sunnuntai 8. heinäkuuta 2007
Halong Bay 080707
Neljan tunnin venereissu ehkapa maailman kauneimmissa maisemissa oli hyvinkin kuuden tunnin pikkubussissa istumisen arvoinen! Halong Bayn kimpaleet tekivat meihin hillittoman vaikutuksen! Samoin kuin veneiden parkkeeraaminen satamaan. Yksi taskuparkki ei ole mitaan sen rinnalla kun 5 metria leveat, kaksikerroksiset veneet solahtavat toistensa ohi siita missa tilaa ei ole.
080707 aamupalan jalkeen, Hanoi
Laukku viilleltyna, tukevassa vauvan talkissa, kokonaiset leivat syoneina bussia odotellessa. Paikallinen kahvi on timmia kuin asfaltti auringossa.
lauantai 7. heinäkuuta 2007
070707 Hanoi
Hanoi Rocks.
Hiki. Aina lasna. Matkustavat naiset ovat vahentyneet kahteen, alkuperaisesta kokoonpanosta on jaljella vain Anni. Jalleennakeminen Hanoi Guesthousessa oli eilen illalla, Mister Moon kyyditsi meidat kumpaisenkin turvallisesti sanoinkuvaamattoman liikeenteen lapi toistemme luo. Liikenne ansaitsisi oman kappaleensa tahan blogiin, mutta suomenkielesta puuttuu sanoja, jolla tata voi kuvailla. Tanaan valloitimme kaupungin. Kavimme tapaamassa Uncle Ho:ta, mutta han oli jo kaynyt paivalevolle, ja vartijat kaannyttivat meidat tiukin ilmein pois. Tama on kaupunki, jossa voi kertakaikkisesti eksya kahden korttelin valiin useamman kerran paivassa. Huomenna lahdemme retkelle Halong Bayhin. Rukoilemme kirkasta saata, jottemme viettaisi reilua kuutta tuntia bussissa nahdaksemme sumun.
Hetki jona kuivattelimme pikkuhousujamme tuulettimen aaressa ennen illalliselle menoa piirtyi mieleemme ehkapa korneimpana yksittaisena kokemuksena tahanastisessa elamassa. Hiki, se on todella aina lasna.
Hiki. Aina lasna. Matkustavat naiset ovat vahentyneet kahteen, alkuperaisesta kokoonpanosta on jaljella vain Anni. Jalleennakeminen Hanoi Guesthousessa oli eilen illalla, Mister Moon kyyditsi meidat kumpaisenkin turvallisesti sanoinkuvaamattoman liikeenteen lapi toistemme luo. Liikenne ansaitsisi oman kappaleensa tahan blogiin, mutta suomenkielesta puuttuu sanoja, jolla tata voi kuvailla. Tanaan valloitimme kaupungin. Kavimme tapaamassa Uncle Ho:ta, mutta han oli jo kaynyt paivalevolle, ja vartijat kaannyttivat meidat tiukin ilmein pois. Tama on kaupunki, jossa voi kertakaikkisesti eksya kahden korttelin valiin useamman kerran paivassa. Huomenna lahdemme retkelle Halong Bayhin. Rukoilemme kirkasta saata, jottemme viettaisi reilua kuutta tuntia bussissa nahdaksemme sumun.
Hetki jona kuivattelimme pikkuhousujamme tuulettimen aaressa ennen illalliselle menoa piirtyi mieleemme ehkapa korneimpana yksittaisena kokemuksena tahanastisessa elamassa. Hiki, se on todella aina lasna.
perjantai 6. heinäkuuta 2007
Pekingissä perjantaina aamupäivällä
Muut lähtivät jo kolme tuntia sitten kentälle. Minä kävin vielä aamulla tutustumassa laman temppeliin. Oli tosi hieno. Kesken rauhallisen kävelyn laman puistossa alkoi tulla harmillisia viestejä lentokentältä. Lento Pekingistä Helsinkiin oli peruttu, koska kone ei ollut ikinä saapunut Pekingiin. Nyt muutaman tunnin selvittelyn jälkeen kentällä olleet onnistuivat löytämään tien kotiin. Eli lento Pekingistä kohti Tukholmaa lähtee kello kaksi ja Tukholman lento on helsingissä 22.35, eli illaksi kotiin, kuten Laura juuri kirjoitteli viestiä.
Minä täällä vielä pakkailen ja parin tunnin päästä on lähtö kentälle ja sieltä lento Hanoihin kello neljä. Mister Moon hotellilta tulee vastaan kentälle. Anna on tällä hetkellä HongKongissa hotellissa nauttimassa aamupalaa ja kohta lounasta, koska Annan lento Lontoosta oli myöhässä.
Vielä yli kolme viikkoa reissua edessä, mutta hyvillä mielin eteenpäin.
Yritetään päivittää blogia aina silloin tällöin.
Anni
Minä täällä vielä pakkailen ja parin tunnin päästä on lähtö kentälle ja sieltä lento Hanoihin kello neljä. Mister Moon hotellilta tulee vastaan kentälle. Anna on tällä hetkellä HongKongissa hotellissa nauttimassa aamupalaa ja kohta lounasta, koska Annan lento Lontoosta oli myöhässä.
Vielä yli kolme viikkoa reissua edessä, mutta hyvillä mielin eteenpäin.
Yritetään päivittää blogia aina silloin tällöin.
Anni
keskiviikko 4. heinäkuuta 2007
Edelleen Pekingissä 2.7. klo 23.15
Aamu valkeni hyvin nukutun yön jälkeen ilman herätyskellon soittoa ja pääsimme ihastelemaan aamusumuista Pekingiä. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä ei ollutkaan mikään aamusumu, vaan kokopäiväsumu.
Reipas kuusikkomme tepsutti Karin perässä hanhenmarssia alakertaan aamupalalle - olemme valinneet asuinpaikkamme selvästi oikein, koska majoituksemme muistuttaa erehdyttävästi viiden tähden hotellia. Ilmaista sellaista, tosin. Majoitukseemme kuuluu siis myös aamupala. Ilmainen sellainen.
Kari lähti töihin edistämään erään nimeltämainitsemattoman kumisaapastehtaan maailmanlaajuista menestystä ja me turistit suuntasimme kohti Taivaallisen rauhan aukiota "seuratkaa tuota taksia" -tyyppisesti. Liikkuminen taksitse Pekingissä on halpaa, parilla eurolla pääsee pitkälle, jos vain löytää yhteisen elekielen taksikuskien kanssa.
Mao oli valitettavasti remontissa, mutta valtava aukio tuli katsastettua. Vierailimme myös kielletyssä kaupungissa, jossa kirjuri sai ansiotonta arvonnousua kun hänet valittiin Roger Mooren sijasta vetämään seurueellemme opastettua kiertokävelyä Kiinan keisareiden hallintorakennuskombinaattia ympäri. Ja ämpäri. Hienoa oli, mutta aika iso osa rakennuksista oli remontin alla olympiaturisteja odotellen. Kyllä ensi vuoden geimit katukuvassa jo näkyvät, mutta eniten täällä näkyy raha. Pilvenpiirtäjiä rakennetaan pilvin pimein, kuulemma 80% maailman kaikista nostokurjista sijaitsee tällä hetkellä Kiinassa. Kaupunkia ei tunne entisekseen 13 vuoden takaa: silloinen hotellini näyttää surkealta, pieneltä tönöltä kun se silloin oli kadun korkempia, hienoimpia rakennuksia. Kuvaavaa Kiinan nykytodellisuudelle on se, kun istuimme kielletyssä kaupungissa Starbucks-välipalalla entisen eunukkiasuntolan ikkunalaudalla. Tomaatti-mozzarella -ciabattaa ja hedelmäsalaattia Ming-dynastian tapaan, anyone?
Lievää oveluutta käyttäen saimme kielletyn kaupungin luota normaalihintaiset taksit takaisin omaan kolkkaamme kaupunkia. Olimme sopineet Katjan kanssa iltapäivätreffit läheiseen ostariin ja joimme siellä jälleen Starbucks-kahvit. Kiinalaiset eivät paljon kahviloita harrastele, joten edellä mainitulla ketjulla on täällä melkoinen monopoliasema. Maailman parasta Café Mochaa, ehdottomasti. Kahvipaussin jälkeen suuntasimme ostoksille kiinalaiseen tavarataloon, tosin minä ja Anni suhtauduimme ajatukseen hieman skeptisemmin ja totesimme, että silkkiostosten sijasta voisimme vetäytyä oluelle.
Vaan kuinka kävikään. Ensin seurasimme Katjan suvereenia tinkimistaituruutta kello-osastolla ja lähdimme sieltä pois molemmat viiden euron hintaisten kellojemme kanssa. Lähtöhinta 38-60 euroa. Opimme hyvin nopeasti, että paikalliseen kaupankäyntiin kuuluu olennaisena osana tinkiminen. Opimme myös sen, että kun myyjä alkaa karjua ja raivota, alkaa hinta olla oikealla tasolla.
Shoppailu vei mukanaan, kun kaikki oli niin halpaa. Laukkuja, pashmina-huiveja, paitoja, koruja, viuhkoja, paperilyhtyjä, korurasioita, mitä vaan. Eurolla. Älä osta mitään -mantraa hokeneet Anni ja allekirjoittanut taisivat lopulta olla ahkerimpia shoppaajia. Kävimme syömässä maukasta Kumbao-kanaa tavaratalon food courtissa, jossa Kari liittyi seuraamme kumisaapastehtaalta päästyään ja tinki meille ruuat sopuhintaan. Myöhemmin samainen henkilö järjesti to-del-la vaikuttavan Annin jadekorut -tinkimisnäytöksen, joka päättyi neljä rannekorua kympillä -loppuhuipennukseen kun istuimme jo neljän euron manikyyrissä. Konsta ei istunut, hän kuorsasi kauneussalongin sohvalla napa kiinalaismiesten tyyliin paljastettuna ohikulkijoiden ihailtavaksi.
Shoppailukierroksen jälkeen kävelimme illan hämärtyessä takaisin majapaikkaamme ja vietimme rentoa iltaa juoden paikallista olutta ja jutellen. Anni viihdytti seuruettamme jo tutuksi tulleella hevosenpääviulun vingutuksellaan kunnes kaikki vetäytyivät yöpuulle. Paitsi ne, jotka järjestelivät aikaerorasituksen kourissa Ilosaarirock-lippujensa edelleenmyyntiä tekstiviestien välityksellä.
Reipas kuusikkomme tepsutti Karin perässä hanhenmarssia alakertaan aamupalalle - olemme valinneet asuinpaikkamme selvästi oikein, koska majoituksemme muistuttaa erehdyttävästi viiden tähden hotellia. Ilmaista sellaista, tosin. Majoitukseemme kuuluu siis myös aamupala. Ilmainen sellainen.
Kari lähti töihin edistämään erään nimeltämainitsemattoman kumisaapastehtaan maailmanlaajuista menestystä ja me turistit suuntasimme kohti Taivaallisen rauhan aukiota "seuratkaa tuota taksia" -tyyppisesti. Liikkuminen taksitse Pekingissä on halpaa, parilla eurolla pääsee pitkälle, jos vain löytää yhteisen elekielen taksikuskien kanssa.
Mao oli valitettavasti remontissa, mutta valtava aukio tuli katsastettua. Vierailimme myös kielletyssä kaupungissa, jossa kirjuri sai ansiotonta arvonnousua kun hänet valittiin Roger Mooren sijasta vetämään seurueellemme opastettua kiertokävelyä Kiinan keisareiden hallintorakennuskombinaattia ympäri. Ja ämpäri. Hienoa oli, mutta aika iso osa rakennuksista oli remontin alla olympiaturisteja odotellen. Kyllä ensi vuoden geimit katukuvassa jo näkyvät, mutta eniten täällä näkyy raha. Pilvenpiirtäjiä rakennetaan pilvin pimein, kuulemma 80% maailman kaikista nostokurjista sijaitsee tällä hetkellä Kiinassa. Kaupunkia ei tunne entisekseen 13 vuoden takaa: silloinen hotellini näyttää surkealta, pieneltä tönöltä kun se silloin oli kadun korkempia, hienoimpia rakennuksia. Kuvaavaa Kiinan nykytodellisuudelle on se, kun istuimme kielletyssä kaupungissa Starbucks-välipalalla entisen eunukkiasuntolan ikkunalaudalla. Tomaatti-mozzarella -ciabattaa ja hedelmäsalaattia Ming-dynastian tapaan, anyone?
Lievää oveluutta käyttäen saimme kielletyn kaupungin luota normaalihintaiset taksit takaisin omaan kolkkaamme kaupunkia. Olimme sopineet Katjan kanssa iltapäivätreffit läheiseen ostariin ja joimme siellä jälleen Starbucks-kahvit. Kiinalaiset eivät paljon kahviloita harrastele, joten edellä mainitulla ketjulla on täällä melkoinen monopoliasema. Maailman parasta Café Mochaa, ehdottomasti. Kahvipaussin jälkeen suuntasimme ostoksille kiinalaiseen tavarataloon, tosin minä ja Anni suhtauduimme ajatukseen hieman skeptisemmin ja totesimme, että silkkiostosten sijasta voisimme vetäytyä oluelle.
Vaan kuinka kävikään. Ensin seurasimme Katjan suvereenia tinkimistaituruutta kello-osastolla ja lähdimme sieltä pois molemmat viiden euron hintaisten kellojemme kanssa. Lähtöhinta 38-60 euroa. Opimme hyvin nopeasti, että paikalliseen kaupankäyntiin kuuluu olennaisena osana tinkiminen. Opimme myös sen, että kun myyjä alkaa karjua ja raivota, alkaa hinta olla oikealla tasolla.
Shoppailu vei mukanaan, kun kaikki oli niin halpaa. Laukkuja, pashmina-huiveja, paitoja, koruja, viuhkoja, paperilyhtyjä, korurasioita, mitä vaan. Eurolla. Älä osta mitään -mantraa hokeneet Anni ja allekirjoittanut taisivat lopulta olla ahkerimpia shoppaajia. Kävimme syömässä maukasta Kumbao-kanaa tavaratalon food courtissa, jossa Kari liittyi seuraamme kumisaapastehtaalta päästyään ja tinki meille ruuat sopuhintaan. Myöhemmin samainen henkilö järjesti to-del-la vaikuttavan Annin jadekorut -tinkimisnäytöksen, joka päättyi neljä rannekorua kympillä -loppuhuipennukseen kun istuimme jo neljän euron manikyyrissä. Konsta ei istunut, hän kuorsasi kauneussalongin sohvalla napa kiinalaismiesten tyyliin paljastettuna ohikulkijoiden ihailtavaksi.
Shoppailukierroksen jälkeen kävelimme illan hämärtyessä takaisin majapaikkaamme ja vietimme rentoa iltaa juoden paikallista olutta ja jutellen. Anni viihdytti seuruettamme jo tutuksi tulleella hevosenpääviulun vingutuksellaan kunnes kaikki vetäytyivät yöpuulle. Paitsi ne, jotka järjestelivät aikaerorasituksen kourissa Ilosaarirock-lippujensa edelleenmyyntiä tekstiviestien välityksellä.
Pekingissä Katjan ja Karin olohuoneen sohvalla 1.7. klo 23.15
Olemme junailleet perille Pekingiin. Löytäneet vastaanottajamme rautatieasemalle pienen haeskelun jälkeen. Ajaneet taksilla silmät ymmyrkäisinä miljoonakaupunkia ihmetellen majapaikkaamme Katjan ja Karin service apartmenttiin. Tunteneet olomme jos mahdollista vielä entistäkin likaisemmiksi ja nuhjuisemmiksi ko. apartementissa, joka on hieno, kaunis, iso, luksus ja varsinkin Venäjän ja Mongolian halki junailleiden silmin yltiöylellinen. Käyneet saunassa (!!!) ja uimassa roomalaista kylpylää muistuttavalla talon allasosastolla. Jynssänneet tomumajoistamme sentin vahvuisen kerroksen likaa. Pukeutuneet puhtaisiin vaatteisiin ja laittaneet ripsiväriä. Tunteneet itsemme ihmisiksi jälleen.
Nauttineet tervetuliaiskuohuviinit ja lähteneet sitten kivaan thai-ravintolaan mainiolle illalliselle. Syöneet hyvin ja vaihtaneet kuulumisia. Käyneet vielä jälkiruokadrinkeillä baarissa, jossa oli vessoissa liukuovet, joita emme Viivin kanssa osanneet käyttää. Kävelleet takaisin kotiin ja lähteneet koko porukalla Siperian sankarittarille Pekingiin saapumisyllätykseksi varattuun jalkahierontaan, joka oli taivaallista. Pukeutuneet ensimmäisestä likapyykkierästä kuivumaan ehtineeseen, puhtaaseen yöpukuun ja kömpineet ensimmäistä kertaa tällä matkalla tarpeeksi pitkään sänkyyn tarpeeksi ison peiton alle.
Kaikki on niin ihanaa, että melkein itkettää. Onneksi tuli tehtyä tämä matka juuri näin päin, eikä niin, että olisi aloitettu Pekingistä. Jurtta olisi voinut tämän kokemuksen jälkeen tuntua hieman karulta majapaikalta, venäläisjunista puhumattakaan.
Nauttineet tervetuliaiskuohuviinit ja lähteneet sitten kivaan thai-ravintolaan mainiolle illalliselle. Syöneet hyvin ja vaihtaneet kuulumisia. Käyneet vielä jälkiruokadrinkeillä baarissa, jossa oli vessoissa liukuovet, joita emme Viivin kanssa osanneet käyttää. Kävelleet takaisin kotiin ja lähteneet koko porukalla Siperian sankarittarille Pekingiin saapumisyllätykseksi varattuun jalkahierontaan, joka oli taivaallista. Pukeutuneet ensimmäisestä likapyykkierästä kuivumaan ehtineeseen, puhtaaseen yöpukuun ja kömpineet ensimmäistä kertaa tällä matkalla tarpeeksi pitkään sänkyyn tarpeeksi ison peiton alle.
Kaikki on niin ihanaa, että melkein itkettää. Onneksi tuli tehtyä tämä matka juuri näin päin, eikä niin, että olisi aloitettu Pekingistä. Jurtta olisi voinut tämän kokemuksen jälkeen tuntua hieman karulta majapaikalta, venäläisjunista puhumattakaan.
Junassa 1.7. klo 11.00
Viimeisiä kilometrejä viedään.Kolmen tunnin junailu, ja olemme Pekingissä.
Junassa yöpyminen alkaa ainakin viime yön kokemusten jälkeen jo riittääkin. Kun telien vaihdosta oli selvitty, juna ajoi hirveän nykimisen ja kolinan saattelemana takaisin asemalle. Kello lähenteli tällä hetkellä puolta yötä. Puolen tunnin torkkumisen jälkeen saimme passimme leimattuina takaisin ja ajattelimme ilahtuneina, että nyt pääsemme vihdoin eteenpäin.
Vielä mitä. Jyskyttelimme ratapihalla edestakaisin ainakin sen edellisessä kirjoituksessa manaamani tunnin verran hirmuista kolinaa pitäen. Anni epäili, että veturissa oli puikoissa joku autokoululainen. Siltä meno maistuikin. Junassa oli ihan älyttömän kuuma, koko Siperian halki singahduksemme lämpöennätykset paukkuivat ylivoimaisesti, ja poukkoileva meno viimeistään torpedoi kaikki nukkumisyritykset.
Jossain vaiheessa uni tuli kuitenkin silmään ja katkesi vasta aamuyöstä siihen, että kylmyys (sic!) pakotti kiskomaan nelikulmaisen villahuovan tiukemmin korville. Allekirjoittanut jupisi mielessään, että tämä saa luvan olla vihonviimeinen yö liian lyhyessä sängyssä liian pienen peiton alla.
Nyt junassa matkustaminen alkaa tuntua jo ”oltaispa jo perillä” –pakkopullalle. Gobin autiomaa on vaihtunut aamun kuluessa erinomaisen USSR-henkiseksi, rumaksi teollisuusalueeksi, ydinvoimaloiksi ja kaatopaikoiksi. Tällä kertaa tiedämme, että kyse ei onneksi ole Pekingin keskustasta. Vilaus Kiinan muuriakin näkyi aamulla junan ikkunasta, eli jotain ei-neuvostoliittolaistakin rakennuskantaa täällä sentään on jäljellä. Mutta yleisvaikutelma junan ikkunasta on jälleen kerran ankea, rähjäinen ja roskainen.
Olen viettänyt Pekingissä kaksi viikkoa toukokuussa 1994, muille kaupunki on uusi tuttavuus. Mielenkiintoista nähdä, millainen olympiahype kaupungissa vallitsee, Ainakan ei tarvitse enää matkustaa junalla.
Paitsi Annin, noin viikon päästä pitkin Vietnamia.
Junassa yöpyminen alkaa ainakin viime yön kokemusten jälkeen jo riittääkin. Kun telien vaihdosta oli selvitty, juna ajoi hirveän nykimisen ja kolinan saattelemana takaisin asemalle. Kello lähenteli tällä hetkellä puolta yötä. Puolen tunnin torkkumisen jälkeen saimme passimme leimattuina takaisin ja ajattelimme ilahtuneina, että nyt pääsemme vihdoin eteenpäin.
Vielä mitä. Jyskyttelimme ratapihalla edestakaisin ainakin sen edellisessä kirjoituksessa manaamani tunnin verran hirmuista kolinaa pitäen. Anni epäili, että veturissa oli puikoissa joku autokoululainen. Siltä meno maistuikin. Junassa oli ihan älyttömän kuuma, koko Siperian halki singahduksemme lämpöennätykset paukkuivat ylivoimaisesti, ja poukkoileva meno viimeistään torpedoi kaikki nukkumisyritykset.
Jossain vaiheessa uni tuli kuitenkin silmään ja katkesi vasta aamuyöstä siihen, että kylmyys (sic!) pakotti kiskomaan nelikulmaisen villahuovan tiukemmin korville. Allekirjoittanut jupisi mielessään, että tämä saa luvan olla vihonviimeinen yö liian lyhyessä sängyssä liian pienen peiton alla.
Nyt junassa matkustaminen alkaa tuntua jo ”oltaispa jo perillä” –pakkopullalle. Gobin autiomaa on vaihtunut aamun kuluessa erinomaisen USSR-henkiseksi, rumaksi teollisuusalueeksi, ydinvoimaloiksi ja kaatopaikoiksi. Tällä kertaa tiedämme, että kyse ei onneksi ole Pekingin keskustasta. Vilaus Kiinan muuriakin näkyi aamulla junan ikkunasta, eli jotain ei-neuvostoliittolaistakin rakennuskantaa täällä sentään on jäljellä. Mutta yleisvaikutelma junan ikkunasta on jälleen kerran ankea, rähjäinen ja roskainen.
Olen viettänyt Pekingissä kaksi viikkoa toukokuussa 1994, muille kaupunki on uusi tuttavuus. Mielenkiintoista nähdä, millainen olympiahype kaupungissa vallitsee, Ainakan ei tarvitse enää matkustaa junalla.
Paitsi Annin, noin viikon päästä pitkin Vietnamia.
maanantai 2. heinäkuuta 2007
Erlianissa Kiinan rajalla 30.6., hieman epäselvyyttä paikallisesta ajasta
Mongolian rajamuodollisuudet sujuivat tällä kertaa siedettävällä muutaman tunnin seisoskelulla, ainoa vitsaus on illan pimetessä ja ilmastoinnin puuttuessa edelleen varsin tukalana tuntuva ja PeHiä nostattava Gobin autiomaan kuumuus.
Nyt olemme jo Kiinan puolella, Erlianin raja-asemalla. Venäjää, Mongoliaa ja armasta kotimaatamme lukuunottamatta koko muu sivistynyt maailma käyttää kapeampaa raideleveyttä, joten tässä kohtaa junaamme vaihdetaan telit ennen kuin matka voi jatkua Kiinan puolelle. Juna siesso tällä hetkellä hallissa paineilmanostureiden avulla ilmaan nostettuna ja jossain allamme mongolialaiseja telejä rullataan pois ja kiinalaisia tilalle. Omana pikku kuriositeettinaan on mainittava, että ennen operaation alkua vaunuemäntä kävi avaamassa hyttimme pohjassa olevan pyöreän luukun ja irrottamassa aukosta metallisia kiinnitysrautoja. Olemme tämän vaunun laitimmaisessa hytissä joten jokin telien kiinnityssysteemi sijaitsee siis suoraan hyttimme alla.
Ihan mielenkiintoinen suoritushan tämä kieltämättä on, varsinkin jos ei olisi niin helkkarin kuuma. En voi silti olla miettimättä, mikseivät kaikki maailman rautatiet voi olla samanlevyisiä?
No, kypäräpäisiä heppuja parveilee ikkunan ulkopuolella hallissa sen verran, että operaation työllistävä vaikutus on ainakin kiistaton. Aivan samalla tavalla kuin Kiinan maahantuloa varten täyttämämme lomakkeet, joita oli kolme: Yksi tavallinen maahantulokortti, jonka keräsi passimmekin haltuunottanut virkailija. Tulliselvityskaavake, jonka keräsi toinen virkailija, ja jota ei kaavakkeeseen painettujen ohjeiden mukaan olisi tarvinnut edes täyttää, kun emme kuljettaneet mukanamme valtaisia käteisvaroja tai muutakaan epäilyttävää esineistöä. Kolmantena oli vielä lintuinfluenssa- ynnä muu terveydentilakysely, jonka saman logiikan mukaan keräsi kolmas virkailija. Passit kerännyt tyyppi tsekkasi passin nimisivun ja viisumin, mutta kukaan edellä mainituista ei vilkaisutkaan täyttämiämme lomakkeita, joita heillä luonnollisesti oli iso tukku kerättyinä kaikilta junan matkustajilta. Mitähän ne tekevät kaikilla niillä papereilla? Lämittävät ehkä raja-aseman taukotupaa talvipakkasella.
Retkikuntamme täydennysmiehet Konsta ja Tapsa saapuivat jo eilen aamulla lentäen Helsingistä Pekingiin. Tänään on ohjelmassa ollut makkaran grillausta, saunomista ja uintia sekä formuloiden aika-ajojen seurantaa. Lähetimme lievästä äijäilystä epäilemättä yltiöpäisen ilahtuneelle Katjalle "koita kestää, huomenna saat feminiinimpää seuraa" -tukiviestejä.
Ajatus saunasta ja uimisesta tuntuu nyt aika houkuttelevalta. PeHi on vaihtunut jälleen KoVaHiksi ja vaikka junassa on nyt vaunun päädystä tilannetta tarkastelleiden Annin ja Viivin mukaan uudet, sopivan levyiset telit alla, tulemme todennäköisesti jumittamaan täällä asemalla vielä vähintään tunnin. Ihan juuttaan kuumaa ja tunkkaista - ehkä noin tuhannennen kerran tällä matkalla.
Nyt olemme jo Kiinan puolella, Erlianin raja-asemalla. Venäjää, Mongoliaa ja armasta kotimaatamme lukuunottamatta koko muu sivistynyt maailma käyttää kapeampaa raideleveyttä, joten tässä kohtaa junaamme vaihdetaan telit ennen kuin matka voi jatkua Kiinan puolelle. Juna siesso tällä hetkellä hallissa paineilmanostureiden avulla ilmaan nostettuna ja jossain allamme mongolialaiseja telejä rullataan pois ja kiinalaisia tilalle. Omana pikku kuriositeettinaan on mainittava, että ennen operaation alkua vaunuemäntä kävi avaamassa hyttimme pohjassa olevan pyöreän luukun ja irrottamassa aukosta metallisia kiinnitysrautoja. Olemme tämän vaunun laitimmaisessa hytissä joten jokin telien kiinnityssysteemi sijaitsee siis suoraan hyttimme alla.
Ihan mielenkiintoinen suoritushan tämä kieltämättä on, varsinkin jos ei olisi niin helkkarin kuuma. En voi silti olla miettimättä, mikseivät kaikki maailman rautatiet voi olla samanlevyisiä?
No, kypäräpäisiä heppuja parveilee ikkunan ulkopuolella hallissa sen verran, että operaation työllistävä vaikutus on ainakin kiistaton. Aivan samalla tavalla kuin Kiinan maahantuloa varten täyttämämme lomakkeet, joita oli kolme: Yksi tavallinen maahantulokortti, jonka keräsi passimmekin haltuunottanut virkailija. Tulliselvityskaavake, jonka keräsi toinen virkailija, ja jota ei kaavakkeeseen painettujen ohjeiden mukaan olisi tarvinnut edes täyttää, kun emme kuljettaneet mukanamme valtaisia käteisvaroja tai muutakaan epäilyttävää esineistöä. Kolmantena oli vielä lintuinfluenssa- ynnä muu terveydentilakysely, jonka saman logiikan mukaan keräsi kolmas virkailija. Passit kerännyt tyyppi tsekkasi passin nimisivun ja viisumin, mutta kukaan edellä mainituista ei vilkaisutkaan täyttämiämme lomakkeita, joita heillä luonnollisesti oli iso tukku kerättyinä kaikilta junan matkustajilta. Mitähän ne tekevät kaikilla niillä papereilla? Lämittävät ehkä raja-aseman taukotupaa talvipakkasella.
Retkikuntamme täydennysmiehet Konsta ja Tapsa saapuivat jo eilen aamulla lentäen Helsingistä Pekingiin. Tänään on ohjelmassa ollut makkaran grillausta, saunomista ja uintia sekä formuloiden aika-ajojen seurantaa. Lähetimme lievästä äijäilystä epäilemättä yltiöpäisen ilahtuneelle Katjalle "koita kestää, huomenna saat feminiinimpää seuraa" -tukiviestejä.
Ajatus saunasta ja uimisesta tuntuu nyt aika houkuttelevalta. PeHi on vaihtunut jälleen KoVaHiksi ja vaikka junassa on nyt vaunun päädystä tilannetta tarkastelleiden Annin ja Viivin mukaan uudet, sopivan levyiset telit alla, tulemme todennäköisesti jumittamaan täällä asemalla vielä vähintään tunnin. Ihan juuttaan kuumaa ja tunkkaista - ehkä noin tuhannennen kerran tällä matkalla.
Ja edelleen aavikolla 30.6. 19.00
Junamatkailussa syöminen muodostaa mukavan ohjelmanumeron. Tänään ohjelmanumeroita on tarjoillut myös Anni, joka todistettavasti osaa ulkoa noin kahdeksansataatuhatta suomalaista lastenlaulua. Edellä mainitun hengenravinnon lisäksi kävimme äsken ravitsemassa ruumiimme junan hineossa, puuleikkauksin koristellussa ravintolavaunussa. Ruoka ei kovin kummoista ollut, salaattia ja perussoppaa, mutta junan ainoa ymmärrettävää englantia puhuva asiakaspalvelija, lämmin ateria ja jäljelle jääneiden tykrykkien käyttömahdollisuus hienon interiöörin lisäksi nostivat kokemuksen reilusti plussan puolelle.
Täyttelemme juuri Mongolian maastapoistumiskortit eli lähestymme pikkuhiljaa retkemme viimeistä rajanylitystä.
Täyttelemme juuri Mongolian maastapoistumiskortit eli lähestymme pikkuhiljaa retkemme viimeistä rajanylitystä.
Aavikolla 30.6. klo 17.05
Matka etenee Gobin autiomaan halki, tätä aavikkoa jatkuu Kiinan puolelle asti. Viivi jo kaipaili niitä surullisenkuuluisia Pohjois-Karjalan vaaramaisemia.
Pysähdyimme Sainshad-nimisessä kaupungissa keskellä ei mitään. Tytöt kävivät keräämässä Gobin hiekkaa Minigrip-pussiin. Ostimme myös vesipullon erämaahintaan tuhannella tykrykillä.
Matmaakke on sulostuttanut pelimanni-Annin virtuoosinen hevosenpääviulumusisointi. Yhdyimme kaikki lauluun Hepokatti maantiellä poikittain - biisin kohdalla. Hetkeä myöhemmin vaunupalvelija tuli kertomaan, että hytin ilmastointi toimii paremmin jos ovi käytävään on kiinni. Miksiköhän? Saimme myös ilmaiset teekupposet vaunupalvelijalta. Täällä ei siis suosita omia eväitä.
Pysähdyimme Sainshad-nimisessä kaupungissa keskellä ei mitään. Tytöt kävivät keräämässä Gobin hiekkaa Minigrip-pussiin. Ostimme myös vesipullon erämaahintaan tuhannella tykrykillä.
Matmaakke on sulostuttanut pelimanni-Annin virtuoosinen hevosenpääviulumusisointi. Yhdyimme kaikki lauluun Hepokatti maantiellä poikittain - biisin kohdalla. Hetkeä myöhemmin vaunupalvelija tuli kertomaan, että hytin ilmastointi toimii paremmin jos ovi käytävään on kiinni. Miksiköhän? Saimme myös ilmaiset teekupposet vaunupalvelijalta. Täällä ei siis suosita omia eväitä.
SPECIAL EDITION: Annin erityiskontribuutio blogiin
Tassa Annin Oleg Menshikov -vihkoon (joka on siis se kapistus, johon tama blogi reaaliajassa syntyy ennen siirtymistaan bittiavaruuteen) kirjailemia huomioita Mongolian junailun varrelta:
Arolla naimme (ja tahan sitten ne pilkut a:n paalle): hevosia, kameleita, jakkeja, lampaita, vuohia, haukkoja, pupuja, myyria, kurkia, pikkulintuja, koiria, ei kissoja (ehka syoty sukupuuttoon), lehmia, ja kaikkien edella mainittujen lapsia ja puluja ja luurankoja.
Aavikolla naimme (ja edelleen ne pilkut): Variksen (luultavasti), vuohia ja lehmia. Johtopaatos: emme olekaan viela aavikolla. Nyt nahty: mameli! (???) Homo Sapiens (adult male).
Nyt jo aavikolla: ihania rautatienauloja, melkein kuin Baikalilla! Vetakaa hatajarrusta! Lehma/lehmia. Hevosiakin. Jurtta. VETTA! (kirkunaa) Ptitsat lentaa. Perhonen. (Ai se oli ehka sittenkin roska, mutta laitetaan perhonen.) Keltaisia kukkia. Sobaka. Kameleita. Puluja! Luurankoja. Muovipusseja.
Kirjurin loppukommentti: Ehka pidan tasta eteenpain Oleg-vihkon itsellani.
Arolla naimme (ja tahan sitten ne pilkut a:n paalle): hevosia, kameleita, jakkeja, lampaita, vuohia, haukkoja, pupuja, myyria, kurkia, pikkulintuja, koiria, ei kissoja (ehka syoty sukupuuttoon), lehmia, ja kaikkien edella mainittujen lapsia ja puluja ja luurankoja.
Aavikolla naimme (ja edelleen ne pilkut): Variksen (luultavasti), vuohia ja lehmia. Johtopaatos: emme olekaan viela aavikolla. Nyt nahty: mameli! (???) Homo Sapiens (adult male).
Nyt jo aavikolla: ihania rautatienauloja, melkein kuin Baikalilla! Vetakaa hatajarrusta! Lehma/lehmia. Hevosiakin. Jurtta. VETTA! (kirkunaa) Ptitsat lentaa. Perhonen. (Ai se oli ehka sittenkin roska, mutta laitetaan perhonen.) Keltaisia kukkia. Sobaka. Kameleita. Puluja! Luurankoja. Muovipusseja.
Kirjurin loppukommentti: Ehka pidan tasta eteenpain Oleg-vihkon itsellani.
Choirissa 4,5 tuntia UB:sta lahdon jalkeen 30.6. klo 12.45
Herasimme aamukuudelta ja saimme ensimmaista kertaa talla matkalla pakattua tavaramme rinkkoihin kaikessa rauhassa ja joitakin perusjarkevyysperiaatteita noudattaen. Lopputulos: puoleen alkuperaisesta kutistuneet kantamukset, joita oli suorastaan ilo kuljettaa selassaan. Harmittavasti rinkankatomatka oli talla kertaa minimaallinen, silla olimme Lonely Planetin karttaonnettomuudesta viisastuneena tilanneet hostellista asemakyydin hintaan 500 tykrykkia (uusi nimi Mongolian valuutalle) per nena, eli 34 senttia kustansi se kyyti. Katsoimme, etta meilla oli siihen varaa. Hevosenpaat repuista kurkistellen tallustimme Ulan Batorin rautatieasemalla laiturille numero yksi, jonne junamme pian saapuikin.
Tuttu neuvostojunamalli, mutta niin siisti, etta eroaa suuresti tahan asti oikeinkin siisteilta vaikuttaneista venalaisjunista. Lisaksi junassa on ilmastointi - asemalla piti kaivaa villasukat rinkasta, mutta nyt, kun olemme jo Gobin autiomaassa, ei enaa palele. Eipa tosin ole hikikaan. Junassa saimme aikaan hamminkia kun yritimme ottaa kuumavesisamovaarista puurovetta - lopulta maksoimme kiltisti 100 tykrykkia vesikupillisesta ja rauha palasi vaunuun.
Saimme juuri omat aamiaisevaamme syotya kun vaunupalvelija toi meille lentokoneateria-tyyppisen, nakojaan lipun hintaan kuuluvan aamiaislounaan. Soimme senkin, hyvaa oli.
Lukaisin aamupaivalla kirjan, Margaret Atwoodin Poikkeustilan. Hyva oli sekin. Milla nukkuu, Annille ja Viiville piti keksia aktiviteettia joten laitoin tytot arvuuttelemaan, mika elain nakyy seuraavaksi junan ikkunasta. Hyvaa harjoittelua hypoteettisia lapsia ajatellen.
Valitimme koko alkumatkan, etta maisemat ovat pelkkaa pusikkoa. Eivatpa ole enaa. Junamme hytkyy ja keinahtelee talla hetkella Gobin autiomaan halki. Ikkunasta nakyy haalean sininen taivas ja vaaleankeltaista hiekkaa, siella taalla pieni ruohontoppyra. Ilkmeisesti niista riittaa syotavaa, silla lehmia ja hevosia nakyy edelleen satunnaisesti. Radan vierta kulkevan puhelinlinjan pylvaita katsellessa huomaa, etta keskipaivan aurinko porottaa taalla korkealta ja kovaa: pylvaista ei jaa juuri minkaanlaista varjoa. Siella taalla nakyy viela talojakin, mutta valtaosin eramaalta nayttaa. Itse asiassa aika uskomaton naky, kun tuijottaa ikkunasta avautuvaa aavikkoa ja miettii, miten me olemme oikein tanne paatyneet?!
Tuttu neuvostojunamalli, mutta niin siisti, etta eroaa suuresti tahan asti oikeinkin siisteilta vaikuttaneista venalaisjunista. Lisaksi junassa on ilmastointi - asemalla piti kaivaa villasukat rinkasta, mutta nyt, kun olemme jo Gobin autiomaassa, ei enaa palele. Eipa tosin ole hikikaan. Junassa saimme aikaan hamminkia kun yritimme ottaa kuumavesisamovaarista puurovetta - lopulta maksoimme kiltisti 100 tykrykkia vesikupillisesta ja rauha palasi vaunuun.
Saimme juuri omat aamiaisevaamme syotya kun vaunupalvelija toi meille lentokoneateria-tyyppisen, nakojaan lipun hintaan kuuluvan aamiaislounaan. Soimme senkin, hyvaa oli.
Lukaisin aamupaivalla kirjan, Margaret Atwoodin Poikkeustilan. Hyva oli sekin. Milla nukkuu, Annille ja Viiville piti keksia aktiviteettia joten laitoin tytot arvuuttelemaan, mika elain nakyy seuraavaksi junan ikkunasta. Hyvaa harjoittelua hypoteettisia lapsia ajatellen.
Valitimme koko alkumatkan, etta maisemat ovat pelkkaa pusikkoa. Eivatpa ole enaa. Junamme hytkyy ja keinahtelee talla hetkella Gobin autiomaan halki. Ikkunasta nakyy haalean sininen taivas ja vaaleankeltaista hiekkaa, siella taalla pieni ruohontoppyra. Ilkmeisesti niista riittaa syotavaa, silla lehmia ja hevosia nakyy edelleen satunnaisesti. Radan vierta kulkevan puhelinlinjan pylvaita katsellessa huomaa, etta keskipaivan aurinko porottaa taalla korkealta ja kovaa: pylvaista ei jaa juuri minkaanlaista varjoa. Siella taalla nakyy viela talojakin, mutta valtaosin eramaalta nayttaa. Itse asiassa aika uskomaton naky, kun tuijottaa ikkunasta avautuvaa aavikkoa ja miettii, miten me olemme oikein tanne paatyneet?!
Junassa matkalla Ulan Batorista kohti Mongolian ja Kiinan rajaa 30.6. klo 12.15
Sain eilen blogia hyvan matkaa paivitettya ja palasin ihastelemaan tyttojen shoppailuretken tuloksia. Paikallisesta cashmirvillakaupasta oli loytynyt aimo liuta hienoja ja kevyita (oleellinen ominaisuus) villatuliaisia. Anni ja Viivi kavivat ostamassa myos hyvat junaevaat ja sen jalkeen lahdimme viela illastamaan Silk Road Bar&Grill -nimiseen, LP:n suosittelemaan ravintolaan. Kenellakaan ei ollut oikein nalka, mutta periaatteella "yhtena iltana on oltava ulkona yli kymmeneen asti illalla" suuntasimme hostellista ulos. Ravintola oli aivan luostarimuseon naapurissa ja sen kakkoskerroksen terassilta ihailimme kaarevia kattoja ja Ulan Batoria ymparoivien vuorten takaa nousevaa taysikuuta.
Salaatti ja hitusen sitkeahenkinen lammas maistuivat mainioilta, samoin paikallinen olut. Paatimme lahtea juomaan viela toiset samanmoiset jonnekin UB:n lukuisista terasseista, koska ilta oli lammin ja viela varsin nuorikin. Ravintolasta poistuessamme Anni huomasi, etta jotain markaa roiskuu hanen saihkysaarilleen. Ensin epailimme, etta A oli hypannyt huomaamattaan latakkoon tai uittanut epahuomiossa hamettaan wc-pontossa, mutta kun lirina vain yltyi, paikallistimme viimein vedentulon lahteen Annin laukkuun. Neiti oli pistanyt saksalaistyyliin puoliksi juomansa vesipullon laukkuun saastomielessa. Muuten hyva idea, mutta pullon korkki oli ollut puoliavoin. Hysteriaa Ulan Batorin yossa.
Pelastimme arvokkaimmat tavarat Annin laukusta kuivempiin olosuhteisiin ja paatimme alkuperaisen suunnitelman mukaan menna juomaan viela ne toiset oluet aivan hotellimme naapurissa. Tarjoilija ei nayttanyt ilahtuneelta, kun A levitteli litimarkaa omaisuuttaanb pitkin hienoa poytaliinaa. Passi ja rahat olivat kuivia, muistitikusta valui vesipuro kun sen suojakorkin avasi ja kamera ei suostunut kaynnistymaan. Epailimme sen kuitenkin tokenevan kuivattelun jalkeen, mika onneksi seuraavana aamuna tapahtuikin.
Bilehileosasto Anni ja Laura olivat hostellilla lopulta klo 23.45. Party on.
Salaatti ja hitusen sitkeahenkinen lammas maistuivat mainioilta, samoin paikallinen olut. Paatimme lahtea juomaan viela toiset samanmoiset jonnekin UB:n lukuisista terasseista, koska ilta oli lammin ja viela varsin nuorikin. Ravintolasta poistuessamme Anni huomasi, etta jotain markaa roiskuu hanen saihkysaarilleen. Ensin epailimme, etta A oli hypannyt huomaamattaan latakkoon tai uittanut epahuomiossa hamettaan wc-pontossa, mutta kun lirina vain yltyi, paikallistimme viimein vedentulon lahteen Annin laukkuun. Neiti oli pistanyt saksalaistyyliin puoliksi juomansa vesipullon laukkuun saastomielessa. Muuten hyva idea, mutta pullon korkki oli ollut puoliavoin. Hysteriaa Ulan Batorin yossa.
Pelastimme arvokkaimmat tavarat Annin laukusta kuivempiin olosuhteisiin ja paatimme alkuperaisen suunnitelman mukaan menna juomaan viela ne toiset oluet aivan hotellimme naapurissa. Tarjoilija ei nayttanyt ilahtuneelta, kun A levitteli litimarkaa omaisuuttaanb pitkin hienoa poytaliinaa. Passi ja rahat olivat kuivia, muistitikusta valui vesipuro kun sen suojakorkin avasi ja kamera ei suostunut kaynnistymaan. Epailimme sen kuitenkin tokenevan kuivattelun jalkeen, mika onneksi seuraavana aamuna tapahtuikin.
Bilehileosasto Anni ja Laura olivat hostellilla lopulta klo 23.45. Party on.
UB Guesthousen kaytavalla 29.6. klo 17.30
Jonottelen tassa paivittamaan blogiamme. Paluu takaisin sivilisaatioon viivastyi hieman ja kesti lopulta yhteen asti iltapaivalla, ennen kuin olimme takaisin UM:ssa. Naama ehti palaa paivaa paistatellessa.
Ajatus siita, etta paasisi suihkuun ja saisi puhtaat vaatteet ylle, on aika tuttu taman matkan varrelta. Yhta mukavalta se tanaankin tuntui, kun kannoimme rinkat jo tutuksi tulleeseen hostellihuoneeseen ja paasimme pesulle. Annikin palasi omaksi puheliaaksi itsekseen tyhjyyteen tuijottavasta mykkyydestaan puurolautasellisen jalkeen.
Juhlistimme paluuta ihmisten ilmoille syomalla pitsat ja juomalla oluet Marco Polo -nimisessa ravintolassa. Pseudoeramaan jalkeen UB nayttaa hyvinkin sivistyneelta, kehittyneelta ja suorastaan lansimaiselta kaupungilta.
Ajatus siita, etta paasisi suihkuun ja saisi puhtaat vaatteet ylle, on aika tuttu taman matkan varrelta. Yhta mukavalta se tanaankin tuntui, kun kannoimme rinkat jo tutuksi tulleeseen hostellihuoneeseen ja paasimme pesulle. Annikin palasi omaksi puheliaaksi itsekseen tyhjyyteen tuijottavasta mykkyydestaan puurolautasellisen jalkeen.
Juhlistimme paluuta ihmisten ilmoille syomalla pitsat ja juomalla oluet Marco Polo -nimisessa ravintolassa. Pseudoeramaan jalkeen UB nayttaa hyvinkin sivistyneelta, kehittyneelta ja suorastaan lansimaiselta kaupungilta.
Tereljissa aamuauringon paisteessa 29.6. klo 10.15
Ensimmaisen kamiinapesallisen jalkeen tunnelma jurtassa muistutti kotoisesti suomalaista telttasaunaa, joten kommimme nukkumaan hyvilla mielin lampimiin punkkiimme. Valitettavasti Ulan Batorin hostellin sangyt eivat olleetkaan maailman kovimpia, sitakin kovemmat loytyivat nimittain jurtastamme.
Kun aamulla nivelet kankeina ja vanhoja luita kolottaen kommimme ylos, totesi Milla varsin osuvasti: "go before it's too late", lainaten tannoista Kilroy Travelsin mainosta, jossa 33 ikavuoden jalkeen ihmisyksilo muuttuu kopottelevaksi, kumaraselkaiseksi vanhukseksi. Anni oli puoli viidelta herannyt reippaasti lammittamaan kamiinaa, joten aamu-unosetkin saimme nukuttua miellyttavassa lammossa. Muutenkin jurtta piti paremmin lampoa suomalaiseen puolijoukkuetelttasukulaiseensa verrattuna.
Aamuauringon paistaessa sisaan jurtan katosta oli kieltamatta sellainen olo, etta kaikesta turistimeiningista huolimatta aamuheratys mongolialaisessa jurtassa kuuluu kylla eksoottisimpiin tamanastisen elaman varrelle osuneisiin heraamiskokemuksiin.
Retkikuntamme taydennysmiehisto oli aamuyon aikana lentanyt jurttamme ylitse Pekingiin. Liitymme joukkoon sitten sunnuntai-iltapaivana, mukavaa wiikendia vain pojille ja isantavaelle.
Tanaan on kaunis ja aurinkoinen, lammin paiva. Elinen hyytava tuuli on tiessaan. Soimme leipaa ja kekseja sisaltavan aamupalamme ulkona, iskimme vahat kamamme reppuihin ja nyt paistatamme paivaa ja odottelemme autoa, joka vie meidat takaisin paakaupunkiin. Lievasti tapahtumakoyhan luontoretkemme jalkeen se tuntuu lahinna Las Vegasilta. Mutta tavoite on nyt yhtakaikki saavutettu ja jurtassa nukuttu.
Kun aamulla nivelet kankeina ja vanhoja luita kolottaen kommimme ylos, totesi Milla varsin osuvasti: "go before it's too late", lainaten tannoista Kilroy Travelsin mainosta, jossa 33 ikavuoden jalkeen ihmisyksilo muuttuu kopottelevaksi, kumaraselkaiseksi vanhukseksi. Anni oli puoli viidelta herannyt reippaasti lammittamaan kamiinaa, joten aamu-unosetkin saimme nukuttua miellyttavassa lammossa. Muutenkin jurtta piti paremmin lampoa suomalaiseen puolijoukkuetelttasukulaiseensa verrattuna.
Aamuauringon paistaessa sisaan jurtan katosta oli kieltamatta sellainen olo, etta kaikesta turistimeiningista huolimatta aamuheratys mongolialaisessa jurtassa kuuluu kylla eksoottisimpiin tamanastisen elaman varrelle osuneisiin heraamiskokemuksiin.
Retkikuntamme taydennysmiehisto oli aamuyon aikana lentanyt jurttamme ylitse Pekingiin. Liitymme joukkoon sitten sunnuntai-iltapaivana, mukavaa wiikendia vain pojille ja isantavaelle.
Tanaan on kaunis ja aurinkoinen, lammin paiva. Elinen hyytava tuuli on tiessaan. Soimme leipaa ja kekseja sisaltavan aamupalamme ulkona, iskimme vahat kamamme reppuihin ja nyt paistatamme paivaa ja odottelemme autoa, joka vie meidat takaisin paakaupunkiin. Lievasti tapahtumakoyhan luontoretkemme jalkeen se tuntuu lahinna Las Vegasilta. Mutta tavoite on nyt yhtakaikki saavutettu ja jurtassa nukuttu.
Tereljin kansallispuistossa 28.6. klo 20.00
Yon yli selvisimme suurimmitta vaikeuksitta. Herasimme, niin luulimme, maailman kovimmista hostellipunkistamme kahdeksalta, soimme aamupalaa, kasasimme kamat ja hyppasimme pikkubussiin, jonka oli maara kuljettaa meidat puolentoista paivan retkelle Tereljin kansallispuistoon.
Maisemat ajomatkan aikana olivat jylhia ja karuja, melkein kuin Pohjois-Afrikassa Saharan laitamilla, ja aika lahella Gobin autiomaatahan olemmekin. Noin tunnin kaahaamisen jalkeen olimme kansallispuiston alueella. Anni ihmetteli aaneen auton ikkunasta nakyneen golfkarryn kayttotarkoitusta, jolle loytyi myohemmin varsin looginen selitys.
Hetkista myohemmin paadyimme varsin eleettomasti majapaikkaamme. Puinen jurtan mallinen puurakennus, jossa isantavaki asusti, ja lahiymparistossa kolme valkoista jurtta eli mongolialaista vastinetta puolijoukkuteltalle. Kavi ilmi, etta siina se, ruokaa tulisi kahdelta ja siihen asti olette omillanne. Heitimme reput meille osoitettuun jurttaan ja lahdimme pienelle patikkaretkelle. Kiipesimme vuorellekin, hienot olivat maisemat. Hepokatteja oli taallakin vuorenrinteella poikittain tungokseksi asti, kummallisesti liuskoittuneista kivista muodostui erehdyttavasti ihmista muistuttavia hahmoja ja rinteilla kasvoi suomalaisista kukkapenkeista tuttuja kivikkokasveja. Aurinko paistoi mutta tuuli oli pirun kylma. Palasimme lounasaikaan takaisin jurtalle, ja meille latkaistiin eteen lautaselliset riisinuudeli-ranskanperuna-liha-kasvispoperoa ja kannullinen teeta. Soihan sita.
Lounaan jalkeen mistaan ei edelleenkaan ilmestynyt minkaanlaista aktiviteettia. Aloimme olla hieman kypsia luonnonpuistoretkeemme. Yritimme ottaa paivatorkkuja, mutta ei nukuttanut. Viivi ja Milla pelastivat laiva on lastattua, jopa tervapataa ehdotettiin. Lopulta paatimme taas lahtea patikoimaan, talla kertaa sinne suuntaan, mista tulimmekin. Ja katso, keskella mongolialaista kansallispuistoa paadyimme golfkentalle. Selvisi sekin golfkarryn arvoitus.
Kavimme taivastelemassa lievan tyrmistyksen vallassa Mongolian suuren pojan, Tsingis-kaanin, mukaan nimettya golfkenttaa ja poikkesimme 19. reialla paivakahvilla. Se siita eramaaretkesta sitten. Baikalin retkemme oli niin loistava, etta odotuksemme olivat ehka liian korkealla, mutta jotenkin tuli lievasti kusetettu olo siita, etta yopyisimme jurtassa golfkentan naapurissa. Ylipaansa ajatus golfkentasta luonnonpuistossa ei oikein mahtunut kasityskykymme rajoihin. (Myohemmin luin Lonely Planetista, etta yksi suositelluimmista jurttamajoituskohteista sijaitsi juuri meidan yopaikkamme naapurissa, joten ilmeisesti kaikki turistijurtat sijaitsevat todellakin talla alueella ja eramaahan paastakseen pitaisi etsiytya joillekin hieman sofistikoituneimmille reiteille.)
Palasimme takaisin jurtalle viideksi, jolloin pari tuntia aikaisemmin matkaan hevosilla lahteneet retkitoverimme palasivat takaisin ja oli meidan vuoromme lahtea hepostelemaan. Ensin pelotti hirmuisesti, mutta sitten kyytiin tottui ja retki oli koko hieman laimean jurttaretkemme parasta antia. Naimme myos hienon, mustan, ideaalisen jakin nakoisen jakin naapurikukkulan takana. "Ratsastusretki Mongolian aroilla" -tunnelmaa hieman tosin hairitsivat golfkentan viherioiden tuulessa lepattavat liput... Polvet suussa ratsastanut neiti pitkasaari huusi tuskasta hevosen selasta laskeuduttuaan ja muutkin valittelivat perinteisten mongolialaissatuloiden jalustimien epaergonomisuutta. Annin hevosella oli vakavia ilmavaivoja. Kun palasimme takaisin jurtalle, oli taas aterian vuoro. Poperoa edelleen, talla kertaa riisilla, mutta kylla silla nalka lahti.
Iltapuhteinaan Anni pelasi mongolialaislasten kanssa futista ja pallopelien vastustajat keskittyivat paleluun ja englantilaisten matkatovereitten kanssa seurusteluun. Anni ystavystyi erityisesti kaksivuotiaan Puntak-tyton kanssa, jonka nena valui jatkuvalla syotolla ja jolle voisimme antaa arvonimen "Mongolian likaisin lapsi". Ja toiset kastelevat golfkenttaa parinsadan metrin paassa.
Nyt alkaa jo ilta hamartaa ja ilma tuntuu todella viilealta. Jurttaisanta-ratsastusoppaamme on juuri sytyttamassa jurttamme kamiinaan tulta. Lehmat ammuvat ja naapurijurtan piipusta tupruaa jo savua. Vahan sellainen maku tasta retkesta jaa, etta mennaan siita, mista aita on matalin, mutta no. Maisemat ovat upeat, jos ei katso golfkentan suuntaan. Jurttaisantamme kolme koiraa ovat sympaattisia. Ratsastusretki oli kiva. Ja kun matkan tarkoituksena oli olla yota jurtassa, niin nyt sitten ollaan. Noin muuten, varsinkin verrattuna Baikalin loistoreissuumme, taytyy taas todeta Annia lainaten, etta paskan moivat.
Jalkikirjoitus: Nyt istutaan lampimassa jurtassa kamiinan aaressa. Puhuttiin juuri, etta mongolialaisista on tullut tosi ystavallinen ja hyvantahtoinen vaikutelma, mutta jurttaisantamme ei todellakaan edusta tata ihmistyyppia. Ei han nyt suorastaan vihamielinen ole, mutta ei juuri muutakaan. Ehka hanesta on arsyttavaa katsella paivat pitkat pihallaan palloilevia turisteja?
Maisemat ajomatkan aikana olivat jylhia ja karuja, melkein kuin Pohjois-Afrikassa Saharan laitamilla, ja aika lahella Gobin autiomaatahan olemmekin. Noin tunnin kaahaamisen jalkeen olimme kansallispuiston alueella. Anni ihmetteli aaneen auton ikkunasta nakyneen golfkarryn kayttotarkoitusta, jolle loytyi myohemmin varsin looginen selitys.
Hetkista myohemmin paadyimme varsin eleettomasti majapaikkaamme. Puinen jurtan mallinen puurakennus, jossa isantavaki asusti, ja lahiymparistossa kolme valkoista jurtta eli mongolialaista vastinetta puolijoukkuteltalle. Kavi ilmi, etta siina se, ruokaa tulisi kahdelta ja siihen asti olette omillanne. Heitimme reput meille osoitettuun jurttaan ja lahdimme pienelle patikkaretkelle. Kiipesimme vuorellekin, hienot olivat maisemat. Hepokatteja oli taallakin vuorenrinteella poikittain tungokseksi asti, kummallisesti liuskoittuneista kivista muodostui erehdyttavasti ihmista muistuttavia hahmoja ja rinteilla kasvoi suomalaisista kukkapenkeista tuttuja kivikkokasveja. Aurinko paistoi mutta tuuli oli pirun kylma. Palasimme lounasaikaan takaisin jurtalle, ja meille latkaistiin eteen lautaselliset riisinuudeli-ranskanperuna-liha-kasvispoperoa ja kannullinen teeta. Soihan sita.
Lounaan jalkeen mistaan ei edelleenkaan ilmestynyt minkaanlaista aktiviteettia. Aloimme olla hieman kypsia luonnonpuistoretkeemme. Yritimme ottaa paivatorkkuja, mutta ei nukuttanut. Viivi ja Milla pelastivat laiva on lastattua, jopa tervapataa ehdotettiin. Lopulta paatimme taas lahtea patikoimaan, talla kertaa sinne suuntaan, mista tulimmekin. Ja katso, keskella mongolialaista kansallispuistoa paadyimme golfkentalle. Selvisi sekin golfkarryn arvoitus.
Kavimme taivastelemassa lievan tyrmistyksen vallassa Mongolian suuren pojan, Tsingis-kaanin, mukaan nimettya golfkenttaa ja poikkesimme 19. reialla paivakahvilla. Se siita eramaaretkesta sitten. Baikalin retkemme oli niin loistava, etta odotuksemme olivat ehka liian korkealla, mutta jotenkin tuli lievasti kusetettu olo siita, etta yopyisimme jurtassa golfkentan naapurissa. Ylipaansa ajatus golfkentasta luonnonpuistossa ei oikein mahtunut kasityskykymme rajoihin. (Myohemmin luin Lonely Planetista, etta yksi suositelluimmista jurttamajoituskohteista sijaitsi juuri meidan yopaikkamme naapurissa, joten ilmeisesti kaikki turistijurtat sijaitsevat todellakin talla alueella ja eramaahan paastakseen pitaisi etsiytya joillekin hieman sofistikoituneimmille reiteille.)
Palasimme takaisin jurtalle viideksi, jolloin pari tuntia aikaisemmin matkaan hevosilla lahteneet retkitoverimme palasivat takaisin ja oli meidan vuoromme lahtea hepostelemaan. Ensin pelotti hirmuisesti, mutta sitten kyytiin tottui ja retki oli koko hieman laimean jurttaretkemme parasta antia. Naimme myos hienon, mustan, ideaalisen jakin nakoisen jakin naapurikukkulan takana. "Ratsastusretki Mongolian aroilla" -tunnelmaa hieman tosin hairitsivat golfkentan viherioiden tuulessa lepattavat liput... Polvet suussa ratsastanut neiti pitkasaari huusi tuskasta hevosen selasta laskeuduttuaan ja muutkin valittelivat perinteisten mongolialaissatuloiden jalustimien epaergonomisuutta. Annin hevosella oli vakavia ilmavaivoja. Kun palasimme takaisin jurtalle, oli taas aterian vuoro. Poperoa edelleen, talla kertaa riisilla, mutta kylla silla nalka lahti.
Iltapuhteinaan Anni pelasi mongolialaislasten kanssa futista ja pallopelien vastustajat keskittyivat paleluun ja englantilaisten matkatovereitten kanssa seurusteluun. Anni ystavystyi erityisesti kaksivuotiaan Puntak-tyton kanssa, jonka nena valui jatkuvalla syotolla ja jolle voisimme antaa arvonimen "Mongolian likaisin lapsi". Ja toiset kastelevat golfkenttaa parinsadan metrin paassa.
Nyt alkaa jo ilta hamartaa ja ilma tuntuu todella viilealta. Jurttaisanta-ratsastusoppaamme on juuri sytyttamassa jurttamme kamiinaan tulta. Lehmat ammuvat ja naapurijurtan piipusta tupruaa jo savua. Vahan sellainen maku tasta retkesta jaa, etta mennaan siita, mista aita on matalin, mutta no. Maisemat ovat upeat, jos ei katso golfkentan suuntaan. Jurttaisantamme kolme koiraa ovat sympaattisia. Ratsastusretki oli kiva. Ja kun matkan tarkoituksena oli olla yota jurtassa, niin nyt sitten ollaan. Noin muuten, varsinkin verrattuna Baikalin loistoreissuumme, taytyy taas todeta Annia lainaten, etta paskan moivat.
Jalkikirjoitus: Nyt istutaan lampimassa jurtassa kamiinan aaressa. Puhuttiin juuri, etta mongolialaisista on tullut tosi ystavallinen ja hyvantahtoinen vaikutelma, mutta jurttaisantamme ei todellakaan edusta tata ihmistyyppia. Ei han nyt suorastaan vihamielinen ole, mutta ei juuri muutakaan. Ehka hanesta on arsyttavaa katsella paivat pitkat pihallaan palloilevia turisteja?
eskiviikko 27.6.2007 jatkuu
Luostari oli hyvin miellyttava kokemus. Ihailimme 26-metrista kullattua Buddhan patsasta paatemppelissa ja pyritimme rukousmyllyja kuin vanhat tekijat. Alakouluikaiset, Dalai Lama -tyyppisiin kaapuihin pukeutuneet ja mp3-soittimiaan kuuntelevat munkkikokelaat kiinnittivat huomiomme, samoin kaikkien temppelissa vierailijoitten into syottaa puluja eli erasta nimelta mainitsematonta ajattelijaa lainaten lentavia rottia. Syottamisoperaatio kai kuului asiaan temppelialueella, koska sita varten myytiin riisia ja muita jyvia pienissa pusseissa. Anni ajatteli tarjoavansa puluparoille Rennien moisen ruokavalion vuoksi, mutta totesi sitten tarvitsevansa sita enemman itse.
Istuskelimme leppoisassa temppelissa rauhallisesta tunnelmasta nauttien pienen tovin ja jatkoimme sitten matkaa seuraavaan kohteeseemme, nykyisin museona toimivaan entiseen Choijin Lama -museoon. Matkalla ostin pullon vetta, mika tosin oli jaadytetty pakastimessa yhdeksi mohkaleeksi. Siita riitti iloa pitkaan, monessakin mielessa. Matkalla kavi pienoinen onnettomuus, kun kadotimme valokuvaamaan pysahtyneen Viivin keskelle Ulan Batoria. Lopulta loysimme kadonneen lampaan vahingoittumattomana ja jatkoimme matkaa. Myos museo-luostari oli hyvin viehattava ja koska olimme paikan ainoat asiakkaat, saimme varsin huomaavaista kohtelua. Lopuksi teimme viela ostoksia betonisesta jurtasta loytyneessa museokaupassa.
Ilma vaihtui nopeasti sateiseksi ja pakenimme sita laheiseen, varsin ulkomaalaissuuntautuneeseen Millie's -kahvilaan. Pikku tauko teki hyvaa ja pian suuntasimme jo intoa taynna kohti seuraavaa kohdettamme, Mongolian valtion instrumenttimyymalaa. Milla hankki vuorostaan aidon ja alkuperaisen hevosenpaaviulun, joita ei valitettavasti ollut myynnissa kompaktina reppureissaamiseen sopivana kokona kuin yksi kappale. Jain siksi odottamaan seuraavaa hevosepaaviulunostamistilaisuutta, koska se sopisi mainiosti taydentamaan "merkilliset, matkoilta raahatut perinneinstrumentit" -kokoelmaani.
Puhuimme matkalla siita, kuinka alkusokista toipumisen jalkeen myos Ulan Bator alkoi vaikuttaa varsin viehattavalta kaupungilta. Onhan taalla rahjaista, ja neuvostoarkkitehtuurin leima on vahva, mutta kaupunki on myos taynna pienia, kivan oloisia ravintoloita ja kahviloita ja terassikulttuurikin taalla vallitsee, toisin kuin esimerkiksi itanaapurissamme.
Hevosenpaavilut Annin ja Millan kainalossa suuntasimme kohti paikallista Stockaa, State Department Storea. Ja mika riemu: viidennen kerroksen valtavasta matkamuistomyymalasta loytyi kuin loytyikin runsas valikoima hevosenpaaviuluja, ja valikoin niista omakseni erittain kaunissointisen ja muutenkin soman yksilon. Brittilainen hostellitoverimme ei ollut tosin aivan vakuuttunut kauniista soinnista, kun virittelimme hevosenpaaluuttutrioamme hostellille palattua.
Sita ennen kavimme kuitenkin aamupalaostoksilla hyvin lansimaisen oloisessa supermarketissa eli paikallisessa Stockan herkussa. Silla aikaa oli alkanut sataa kaatamalla, joten pakenimme sadetta Alaska-nimiseen korealais-eurooppalaiseen ravintolaan. Looginen nimivalinta. Koska kukaan ei ollut varsinainen korealaisen keittion asiantuntija, turvauduimme "we're having what they're having" -tyyppiseen naapuripoytavakoiluun. Saimme melko napakasti maustettuja lisukkeita ja kulholliset riisia. Hyvaa oli, ja paikallisessa oluessakaan ei ollut valittamista. Onnistuneen illallisen jalkeen suunnistimme sateen edelleen ropistessa takapihojen lapi hostellille. Ja sitten olutkioskin kautta blogia paivittamaan.
Moinen kahden oluen hurvittelu paatyi siihen, etta Viivi kompastui nurkkassa kuivumassa olleeseen sateenvarjoon teloen sontikkaparan umpisolmuun. Taman jalkeen han totesi havittaneensa kameransa, missa oli noin viisituhatta otosta tahanastiselta matkaltamme.
Loogista paattelya harrastanut kirjuri suoritti suihkusta tultuaan etsintaretken sateenvarjo-onnettomuuden tapahtumapaikalle ja loysi kameran vahingoittumattomana. Samaisesta nurkasta loytyi myos Viivin junalippu Ulan Batorista Pekingiin. Sita ei kukaan ollut edes ehtinyt viela kaivata.
Ilta paattyi siihen, etta korjasin lorisevan hostellin vessan. Mitapa eivat vuodet Venajalla opettaisi. Yo soy fontanero. Epailen vahvasti, etta sanitaariremonttini kestaa tasan tarkkaan siihen asti, kun seuraava hadanalainen tarvitsee toilettia.
Mutta mitapa siita. Nykyhetki merkitsee, ja nyt on kaikki oikein hyvin.
Istuskelimme leppoisassa temppelissa rauhallisesta tunnelmasta nauttien pienen tovin ja jatkoimme sitten matkaa seuraavaan kohteeseemme, nykyisin museona toimivaan entiseen Choijin Lama -museoon. Matkalla ostin pullon vetta, mika tosin oli jaadytetty pakastimessa yhdeksi mohkaleeksi. Siita riitti iloa pitkaan, monessakin mielessa. Matkalla kavi pienoinen onnettomuus, kun kadotimme valokuvaamaan pysahtyneen Viivin keskelle Ulan Batoria. Lopulta loysimme kadonneen lampaan vahingoittumattomana ja jatkoimme matkaa. Myos museo-luostari oli hyvin viehattava ja koska olimme paikan ainoat asiakkaat, saimme varsin huomaavaista kohtelua. Lopuksi teimme viela ostoksia betonisesta jurtasta loytyneessa museokaupassa.
Ilma vaihtui nopeasti sateiseksi ja pakenimme sita laheiseen, varsin ulkomaalaissuuntautuneeseen Millie's -kahvilaan. Pikku tauko teki hyvaa ja pian suuntasimme jo intoa taynna kohti seuraavaa kohdettamme, Mongolian valtion instrumenttimyymalaa. Milla hankki vuorostaan aidon ja alkuperaisen hevosenpaaviulun, joita ei valitettavasti ollut myynnissa kompaktina reppureissaamiseen sopivana kokona kuin yksi kappale. Jain siksi odottamaan seuraavaa hevosepaaviulunostamistilaisuutta, koska se sopisi mainiosti taydentamaan "merkilliset, matkoilta raahatut perinneinstrumentit" -kokoelmaani.
Puhuimme matkalla siita, kuinka alkusokista toipumisen jalkeen myos Ulan Bator alkoi vaikuttaa varsin viehattavalta kaupungilta. Onhan taalla rahjaista, ja neuvostoarkkitehtuurin leima on vahva, mutta kaupunki on myos taynna pienia, kivan oloisia ravintoloita ja kahviloita ja terassikulttuurikin taalla vallitsee, toisin kuin esimerkiksi itanaapurissamme.
Hevosenpaavilut Annin ja Millan kainalossa suuntasimme kohti paikallista Stockaa, State Department Storea. Ja mika riemu: viidennen kerroksen valtavasta matkamuistomyymalasta loytyi kuin loytyikin runsas valikoima hevosenpaaviuluja, ja valikoin niista omakseni erittain kaunissointisen ja muutenkin soman yksilon. Brittilainen hostellitoverimme ei ollut tosin aivan vakuuttunut kauniista soinnista, kun virittelimme hevosenpaaluuttutrioamme hostellille palattua.
Sita ennen kavimme kuitenkin aamupalaostoksilla hyvin lansimaisen oloisessa supermarketissa eli paikallisessa Stockan herkussa. Silla aikaa oli alkanut sataa kaatamalla, joten pakenimme sadetta Alaska-nimiseen korealais-eurooppalaiseen ravintolaan. Looginen nimivalinta. Koska kukaan ei ollut varsinainen korealaisen keittion asiantuntija, turvauduimme "we're having what they're having" -tyyppiseen naapuripoytavakoiluun. Saimme melko napakasti maustettuja lisukkeita ja kulholliset riisia. Hyvaa oli, ja paikallisessa oluessakaan ei ollut valittamista. Onnistuneen illallisen jalkeen suunnistimme sateen edelleen ropistessa takapihojen lapi hostellille. Ja sitten olutkioskin kautta blogia paivittamaan.
Moinen kahden oluen hurvittelu paatyi siihen, etta Viivi kompastui nurkkassa kuivumassa olleeseen sateenvarjoon teloen sontikkaparan umpisolmuun. Taman jalkeen han totesi havittaneensa kameransa, missa oli noin viisituhatta otosta tahanastiselta matkaltamme.
Loogista paattelya harrastanut kirjuri suoritti suihkusta tultuaan etsintaretken sateenvarjo-onnettomuuden tapahtumapaikalle ja loysi kameran vahingoittumattomana. Samaisesta nurkasta loytyi myos Viivin junalippu Ulan Batorista Pekingiin. Sita ei kukaan ollut edes ehtinyt viela kaivata.
Ilta paattyi siihen, etta korjasin lorisevan hostellin vessan. Mitapa eivat vuodet Venajalla opettaisi. Yo soy fontanero. Epailen vahvasti, etta sanitaariremonttini kestaa tasan tarkkaan siihen asti, kun seuraava hadanalainen tarvitsee toilettia.
Mutta mitapa siita. Nykyhetki merkitsee, ja nyt on kaikki oikein hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)