Olemme jattaneet Sadun kollimaan hotelliin ja odottelemme kyytia kaikkien rantakohteiden jumalattareen,Pattayalle. Rinkat on viety seuraavaan hostellii, matkustamme pikkureppujen kanssa keveina kuin peipposet. Olemme varautuneet rantaglamouriin usein bikinein ja asuvaihtoehdoin ja odotettavissa on auringonottoa ja itsemme lellimista.
Lelliminen onkin tarpeen, silla viimeiset kolme paivaa olemme tehneet tuttavuutta Bangkokin loppumattomien ostosparatiisien kanssa. Muutama nahtavyyskin on nahty, eika taman jalkeen juuri mikaan temppeli taikka palatsi voi meita hammastyttaa, sen verran mahtipontisia ja kertakaikkisen upeita rakennelmia olemme nahneet. Erittain vaikuttavia ovat olleet myos kyydit tuktukilla ja jokilaivalla, joista edellisn yhteydessa tulimme kusetetuksi melko huolella. Ei siita sen enempaa... Ostoskeskukset, kengat, laukut ja muut gimmelit, ne ovat taalla todellakin varsinaiset pikku materialistien onnen ja autuuden lahteet. Tuntikausien vaeltelu vailla tietoa ajasta, paikasta, suunnasta taikka valuuttakurssista ovat saaneet jalkapohjamme turvoksiin ja rinkkamme ylittamaan paitsi painorajat myos oman kantokykymme.
Tama kaupunki on niin kertakaikkisen suuri, etta kokonaiskasitysta on vaikea muodostaa. Olemme nahneet lukemattomia katuja, aivan uskomattomia ruuhkia mita mykistavimpien liikennejarjestelyjen armoilla ja varsin messevan maaran betonia, jolle vetaa vertaansa vain palatseissa kaytetyn posliinin, mosaiikin ja lehtikullan maara.
Kahden tunnin paasta meidan pitaisi olla astelemassa tulikuumassa hiekassa, pitakaa siis peukkuja!
torstai 26. heinäkuuta 2007
lauantai 21. heinäkuuta 2007
210707 Red Sun Hotel, HCM
"En petit kitsch!" ranskalainen mies kommentoi laukkuostoksiamme korealaisessa Lotteria-pikaruokalassa, jota testasimme tanaan. Paivan laukkusaldo viisi laukkua.
Asken kavimme ajelemassa chinatownissa mita mukavimman riksakuskin kanssa. Sikalaisen torin valikoiman laajuus sai meidat tainnoksiin. Hattuosastolla oli hattuja varmasti jokaiselle suomalaiselle ja hiusklipsiosastolla tarpeeksi koristetta koko skandinavialle. Uskomatonta. Olemme ottaneet tavaksi maksaa riksakuskeille varsin avokatisesti, silla meille pieni raha saa hampaattomat ukot hymyilemaan niin vallan kovasti. Tanaan aloitimme myos maailmanparannusprojektin, ja kaikki kymppitonnia pienemmat rahat saavat menna kadettomille ja jalattomille tyypeille kadulla. Ja niille kasittamattoman pienille mummeleille, jotka myyvat meille nenaliinoja, ananaksia tai vohveleita. Tahanastinen suosikkimme on koditon seta, jolta ostimme tupakka-askeista ja vanhoista mainoksista tehdyt liukkaasti luikertelevat kaarmeet. Onkohan turistinnoilla ehka hieman huono omatunto...?
Tanaan olemme myos vihdoin saaneet valloitettua Ho Chi Minh museon ja Annin keltainen hamekin haettiin suurennoksesta. Pian saadaan kahden ja puolen kilon pyykkikassimme ja siella meita odottavat kayttovalmiina uudet ihanuudet! Hurraa! Huomenna me naytamme niin hyvilta ja olemme valmiita siirtymaan Bangkokiin.
Nyt viela kevyt illallinen tamanpaivaisen hampurilaismaton vastapainoksi. For the record, koreassa suunniteltu juustohampurilainen peittoaa makkarilaisen miten vain. Tomaattia! Salaattia! nam.
Asken kavimme ajelemassa chinatownissa mita mukavimman riksakuskin kanssa. Sikalaisen torin valikoiman laajuus sai meidat tainnoksiin. Hattuosastolla oli hattuja varmasti jokaiselle suomalaiselle ja hiusklipsiosastolla tarpeeksi koristetta koko skandinavialle. Uskomatonta. Olemme ottaneet tavaksi maksaa riksakuskeille varsin avokatisesti, silla meille pieni raha saa hampaattomat ukot hymyilemaan niin vallan kovasti. Tanaan aloitimme myos maailmanparannusprojektin, ja kaikki kymppitonnia pienemmat rahat saavat menna kadettomille ja jalattomille tyypeille kadulla. Ja niille kasittamattoman pienille mummeleille, jotka myyvat meille nenaliinoja, ananaksia tai vohveleita. Tahanastinen suosikkimme on koditon seta, jolta ostimme tupakka-askeista ja vanhoista mainoksista tehdyt liukkaasti luikertelevat kaarmeet. Onkohan turistinnoilla ehka hieman huono omatunto...?
Tanaan olemme myos vihdoin saaneet valloitettua Ho Chi Minh museon ja Annin keltainen hamekin haettiin suurennoksesta. Pian saadaan kahden ja puolen kilon pyykkikassimme ja siella meita odottavat kayttovalmiina uudet ihanuudet! Hurraa! Huomenna me naytamme niin hyvilta ja olemme valmiita siirtymaan Bangkokiin.
Nyt viela kevyt illallinen tamanpaivaisen hampurilaismaton vastapainoksi. For the record, koreassa suunniteltu juustohampurilainen peittoaa makkarilaisen miten vain. Tomaattia! Salaattia! nam.
perjantai 20. heinäkuuta 2007
200707 ho chi minh
Eilinen kulttuurisuus kaatui lukuisiin kauppohin matkan varrella. Emme ehtineet museoon, mutta sen sijaan kasvatimme takalaista kansantaloutta keskimaaraisen riisinviljelijan vuosipalkan verran ja rinkkamme painoa yli sallitun rajan. Kenkasaldo oli viisi paria. Muista ostoksista pysymme vaiti.
Tanaan emme ole juurikaan shoppailleet (vain hieman tuliaisia, seka kananmunakuoritaulut) silla olemme seikkailleet Viet Kongin jalanjaljissa. Paiva alkoi vierailulla Cao Dai -uskonnon puolen paivan seremoniassa ja jatkui retkella Cu Chi -kylan lahella oleviin sodanaikaisiin tunneleihin. Katsoimme ensin varsin puolueellisen (kirjaimellisesti sen ainoan puolueen puolisen) dokumentaation, jossa paholaisjenkit pommittivat rauhallista ja hiljaista kylanvakea ja sen jalkeen lahdimme tositoimiin. Tutustuimme ansojen tekoon, ja olimmekin kovin vaikuttuneita naiden napparasta viipaloimistehokkuudesta. Ei poloinen laskuvarjojaakari kauaa pyristele, kun niihin grilleihin osuu... Ammuimme myos AK-47 kivaareilla (?) ja menetimme kuulomme melko tehokkaasti. Rohkeina naisina ostimme nipun panoksia ja kavimme niilla kauppaa muiden turistien kesken, kiertaen minimiostorajoitukset. Kuuroutuneina lahdimme ryomimaan (koyrimaan oikeastaan) tunnelia, joka oli mukavasti kasvatettu vastaamaan lankkarituristien pyllynleveyksia ja jonka korkeuden arvioimme reiluksi metriksi ja leveyden noi kuuteenkymmeneen senttiin. Tunneli oli sata metria pitka, pimea (muutama pieni lamppu oli kylla), matala ja niin kapea, ettei voinut kaantya kuin hivutellen. Kolmenkymmenen metrin valein oli hatauloskaynteja paniikkikohtausten varalle, ja Anni meinasikin karata tunnelista ensimmaisessa uloskaynnissa, mutta seurasi sittenkin urheana Annaa, joka innosta hihkuen ryomi jo eteenpain. Selvitimme siis nuoren parin kanssa ainoina koko matkan! Hiekkaisen hien kuivuessa ihollamme saimme teeta, keitettya juurta, sympatiaa ja paljon kehuja. Kadet tarisivat jannityksesta, reidet vasymyksesta, ja tarykalvot kivaarinpaukkeesta, mutta olipa seikkalu!
Kaloja on enaa puolet jaljella. Kyynelehdimme niiden kohtaloa yhdessa hotellinomastajattaren kanssa.
Tanaan emme ole juurikaan shoppailleet (vain hieman tuliaisia, seka kananmunakuoritaulut) silla olemme seikkailleet Viet Kongin jalanjaljissa. Paiva alkoi vierailulla Cao Dai -uskonnon puolen paivan seremoniassa ja jatkui retkella Cu Chi -kylan lahella oleviin sodanaikaisiin tunneleihin. Katsoimme ensin varsin puolueellisen (kirjaimellisesti sen ainoan puolueen puolisen) dokumentaation, jossa paholaisjenkit pommittivat rauhallista ja hiljaista kylanvakea ja sen jalkeen lahdimme tositoimiin. Tutustuimme ansojen tekoon, ja olimmekin kovin vaikuttuneita naiden napparasta viipaloimistehokkuudesta. Ei poloinen laskuvarjojaakari kauaa pyristele, kun niihin grilleihin osuu... Ammuimme myos AK-47 kivaareilla (?) ja menetimme kuulomme melko tehokkaasti. Rohkeina naisina ostimme nipun panoksia ja kavimme niilla kauppaa muiden turistien kesken, kiertaen minimiostorajoitukset. Kuuroutuneina lahdimme ryomimaan (koyrimaan oikeastaan) tunnelia, joka oli mukavasti kasvatettu vastaamaan lankkarituristien pyllynleveyksia ja jonka korkeuden arvioimme reiluksi metriksi ja leveyden noi kuuteenkymmeneen senttiin. Tunneli oli sata metria pitka, pimea (muutama pieni lamppu oli kylla), matala ja niin kapea, ettei voinut kaantya kuin hivutellen. Kolmenkymmenen metrin valein oli hatauloskaynteja paniikkikohtausten varalle, ja Anni meinasikin karata tunnelista ensimmaisessa uloskaynnissa, mutta seurasi sittenkin urheana Annaa, joka innosta hihkuen ryomi jo eteenpain. Selvitimme siis nuoren parin kanssa ainoina koko matkan! Hiekkaisen hien kuivuessa ihollamme saimme teeta, keitettya juurta, sympatiaa ja paljon kehuja. Kadet tarisivat jannityksesta, reidet vasymyksesta, ja tarykalvot kivaarinpaukkeesta, mutta olipa seikkalu!
Kaloja on enaa puolet jaljella. Kyynelehdimme niiden kohtaloa yhdessa hotellinomastajattaren kanssa.
torstai 19. heinäkuuta 2007
190707 Ho Chi Minh
Eilen retkeilimme Mekong-joen suistossa satojen ristelevien, mutaisten jokien valeissa, jossa ihmiset asuivat simppeleissa, bambuista tehdyissa taloissa, jotka oli rakennettu tolppien varaan joen paalle. Oppaamme oli melkoisella pokalla varustettu hauska nuori mies, joka menomatkalla aamukahdeksalta yritti leikittaa hyydyksissa olevia turisteja, ja paluumatkallakin lauloi itse englanniksi kaantamaansa oopperaa ja kertoi vitseja tikahtuen omaan kikatukseensa. Tarinat saivat lisapontta "jaaa!" -huudahduksista. Hauskaa oli, vaikka olikin hieman kyseenalaista nauroimmeko hanelle vai hanen kanssaan.
Saimme seurata kookoskarkkien tekoa ja Anni onkin jaanyt niihin aika hyvaan koukkuun.Anni maistoi myos rohkeana karmeslienta, paikallista viinaa, jossa lilluvat mita akloimmat kaarmeet ja muut nilviaiset. Pohdimme karmesviinan rahtaamista tuliaisiksi, mutta ajatus rinkkaan rikkoutuneesta pullosta sai meidat toisiin aatoksiin.
Olemme tehneet kovasti tuttavuutta kaikkien hotelliemme respan tyttojen kanssa. Mita hauskimpia ja mukavampia tuttavuuksia, joiden elamaan olemme saaneet pikakatsauksen. Poikaystavattomyyden top kaksi syyta ovat olleet liika laihuus ja ihon tummuus, mika saa meidat pohdiskelemaan omaa tilannettamme... Kehonkuvamme ovat muutekin olleet remontissa, kun vaatekaupoissa kokeilemme aina suurinta mahdollista kokoa, eika sekaan usein riita. Sikali onneksi, silla tallakin menolla rinkkamme tayttyvat melkoista tahtia.
Seuraamme jannityksella hotellin kultakalojen selviytymista maljansa puhdistamisesta. Eilen kalaparat siirrettiin salaattikulhoon odottamaan maljanphdistajaa. Ovat selvinneet yon yli ainakin.
Suuntana talle paivalle on lyhennetty hame, kavennetut (kylla!) housut ja Seta Ho:n museo! Tanaan Anni aikoo maistaa Durian-hedelmaa, jonka haju saa tainnoksiin isommankin jateautonkuljettajan.
Ja hedelmamehut. Niiden vuoksi voisimme vaikka kuolla.
Saimme seurata kookoskarkkien tekoa ja Anni onkin jaanyt niihin aika hyvaan koukkuun.Anni maistoi myos rohkeana karmeslienta, paikallista viinaa, jossa lilluvat mita akloimmat kaarmeet ja muut nilviaiset. Pohdimme karmesviinan rahtaamista tuliaisiksi, mutta ajatus rinkkaan rikkoutuneesta pullosta sai meidat toisiin aatoksiin.
Olemme tehneet kovasti tuttavuutta kaikkien hotelliemme respan tyttojen kanssa. Mita hauskimpia ja mukavampia tuttavuuksia, joiden elamaan olemme saaneet pikakatsauksen. Poikaystavattomyyden top kaksi syyta ovat olleet liika laihuus ja ihon tummuus, mika saa meidat pohdiskelemaan omaa tilannettamme... Kehonkuvamme ovat muutekin olleet remontissa, kun vaatekaupoissa kokeilemme aina suurinta mahdollista kokoa, eika sekaan usein riita. Sikali onneksi, silla tallakin menolla rinkkamme tayttyvat melkoista tahtia.
Seuraamme jannityksella hotellin kultakalojen selviytymista maljansa puhdistamisesta. Eilen kalaparat siirrettiin salaattikulhoon odottamaan maljanphdistajaa. Ovat selvinneet yon yli ainakin.
Suuntana talle paivalle on lyhennetty hame, kavennetut (kylla!) housut ja Seta Ho:n museo! Tanaan Anni aikoo maistaa Durian-hedelmaa, jonka haju saa tainnoksiin isommankin jateautonkuljettajan.
Ja hedelmamehut. Niiden vuoksi voisimme vaikka kuolla.
tiistai 17. heinäkuuta 2007
170707 ho chi minh
Eilen koko kaupunki oli juhlatunnelman vallassa voitetun fudisottelun (Asia cup on kaynnissa, big deal!) jaljilta. Kymmenet tuhannet mopolla ymparikaupunkia porhaltavat, riemusta kirkuvat, punakeltaisia lippuja heiluttelevat fanit muodostivat uskomattomia letkoja, joiden riemumieli tarttui meihinkin.
Olemme huomanneet, etta kommunistia kapitalistisempaa ei olekaan, kaupankaynnin reaktionopeus on taalla mykistava. Ensimmaisten sadepisaroiden mukana ilmestyvat sadetakkikauppiaat kaikkiin kadunkulmiin, ja jokaisen voitetun ottelun viimeisen eran paattyessa lippu- ja paanauhakauppiaat valtaavat kadut.
Eilen tutustuimme kaupunkiin, ja erityisen vaikutuksen maihin teki eksymattomyys. Olemme siis saapuneet lansimaisen kaupunkisuunnittelun piiriin, silla eilen emme eksyneet kertakaan, vaikka kuljimme lahes ilman karttaa. Kavimme ahdistumassa torilla, jonka triljoonista juhlalaukuista naemme unta viela pitkaan. Loysimme myos erityisen ihania pikkuputiikkeja ja hameet ovat jo lyhennyksessa. Palelimme useaan otteeseen, me pohjoisen kesaan tottuneet turdet. Saa on huomattavasti lempeampi kuin edellisissa kohteissamme, ja odotukset A:n kosteudesta jarkyttyneen ihon palautumisesta ennalleen ovat korkeat.
Viimeinen paivamme Hoi Anissa oli ikimuistoinen. Kavimme kylassa Mr. Phongin kotona ja myos lahes kaikkien kylalaisten kotona. Mr. Phong bongasi meidat illalliselta, ja tuli kertomaan sadoista ulkomaalaisista ystavistaan, joita han kutsuu kotikylaansa katsomaan paikallista elamanmenoa. Kaveri on tehnyt uskomattoman (verottoman) bisneksen ulkomaalaisilla ystavillaan. Lahdimme siis eparoimatta seuraavana aamuna mr. Phongin ja hanen toverinsa mopojen kyytiin ja puolen tunnin tyvikohotuksen jalkeen olimmekin perilla maaseudun rauhassa. Ensin kuuntelimme silmat pyoreina mr. Phongin luentoa historiasta, uskonnoista, elamanmenosta ja maan nykyisesta poliittisesta tilanteesta.
Sitten seurasi kylakierros. Kavimme tutustumassa riisiviina"tehtaaseen", jossa hengityksemme salpautui huuruista ja hoyryista pitkaksi aikaa. Vierailimme tupakkakuivaamossa, mr. Phongin sedan ja tadin luona ja kukkotappelussa, jossa eras isa tarjosi Annalle naimaikaista melko komeaa poikaansa myyntilauseella "My son is VERY strong!". Perfect match siis! Kukkotappelu sai meidat liikkuttumaan lahes kyyneeliin, varsinkin eratauolla, jolloin sedat ompelivat kukkojen haavat, purskuttivat vetta kukkojen suuhun omasta suustaan, paijasivat, imivat verivanat, loyhyttelivat ja rohkaisivat kukkojaan seuraavaa kaksikymmentaminuuttista eraa varten. Eraassa talossa juhlittiin vanhan esi-isan kuolinpaivaa ja mekin osallistuimme juhlaan kohottamalla olutmaljaa (pohjanmaan kautta, oli muuten Annan eka kokonainen olutlasillinen ikina) ja ottamalla kuvia perheen lapsista, joita naurattivat kovasti meidan isot nenamme ja peppumme. Mr. Phongin perhetemppelissa tutustuimme perheen esivanhempiin seka meihin suureen vaikutuksen tehneeseen vanhojen piikojen alttariin varsinaisen temppelin ulkopuolella.
Mr. Phongin vaimon valmistavan erittain makoisan lounaan jalkeen meidat kuljetettiin henkeasalpaavalla kyydilla takaisin hotelliin. Emme olleet muistaneet rasvata niskojamme, joten rajamme ovat melkoisen mykistavat. Ilta sujui mukavasti Da Nangin lentokentalla odotellen myohastynytta lentoa ja eksyen laheiseen lahioon.
Olemme huomanneet, etta kommunistia kapitalistisempaa ei olekaan, kaupankaynnin reaktionopeus on taalla mykistava. Ensimmaisten sadepisaroiden mukana ilmestyvat sadetakkikauppiaat kaikkiin kadunkulmiin, ja jokaisen voitetun ottelun viimeisen eran paattyessa lippu- ja paanauhakauppiaat valtaavat kadut.
Eilen tutustuimme kaupunkiin, ja erityisen vaikutuksen maihin teki eksymattomyys. Olemme siis saapuneet lansimaisen kaupunkisuunnittelun piiriin, silla eilen emme eksyneet kertakaan, vaikka kuljimme lahes ilman karttaa. Kavimme ahdistumassa torilla, jonka triljoonista juhlalaukuista naemme unta viela pitkaan. Loysimme myos erityisen ihania pikkuputiikkeja ja hameet ovat jo lyhennyksessa. Palelimme useaan otteeseen, me pohjoisen kesaan tottuneet turdet. Saa on huomattavasti lempeampi kuin edellisissa kohteissamme, ja odotukset A:n kosteudesta jarkyttyneen ihon palautumisesta ennalleen ovat korkeat.
Viimeinen paivamme Hoi Anissa oli ikimuistoinen. Kavimme kylassa Mr. Phongin kotona ja myos lahes kaikkien kylalaisten kotona. Mr. Phong bongasi meidat illalliselta, ja tuli kertomaan sadoista ulkomaalaisista ystavistaan, joita han kutsuu kotikylaansa katsomaan paikallista elamanmenoa. Kaveri on tehnyt uskomattoman (verottoman) bisneksen ulkomaalaisilla ystavillaan. Lahdimme siis eparoimatta seuraavana aamuna mr. Phongin ja hanen toverinsa mopojen kyytiin ja puolen tunnin tyvikohotuksen jalkeen olimmekin perilla maaseudun rauhassa. Ensin kuuntelimme silmat pyoreina mr. Phongin luentoa historiasta, uskonnoista, elamanmenosta ja maan nykyisesta poliittisesta tilanteesta.
Sitten seurasi kylakierros. Kavimme tutustumassa riisiviina"tehtaaseen", jossa hengityksemme salpautui huuruista ja hoyryista pitkaksi aikaa. Vierailimme tupakkakuivaamossa, mr. Phongin sedan ja tadin luona ja kukkotappelussa, jossa eras isa tarjosi Annalle naimaikaista melko komeaa poikaansa myyntilauseella "My son is VERY strong!". Perfect match siis! Kukkotappelu sai meidat liikkuttumaan lahes kyyneeliin, varsinkin eratauolla, jolloin sedat ompelivat kukkojen haavat, purskuttivat vetta kukkojen suuhun omasta suustaan, paijasivat, imivat verivanat, loyhyttelivat ja rohkaisivat kukkojaan seuraavaa kaksikymmentaminuuttista eraa varten. Eraassa talossa juhlittiin vanhan esi-isan kuolinpaivaa ja mekin osallistuimme juhlaan kohottamalla olutmaljaa (pohjanmaan kautta, oli muuten Annan eka kokonainen olutlasillinen ikina) ja ottamalla kuvia perheen lapsista, joita naurattivat kovasti meidan isot nenamme ja peppumme. Mr. Phongin perhetemppelissa tutustuimme perheen esivanhempiin seka meihin suureen vaikutuksen tehneeseen vanhojen piikojen alttariin varsinaisen temppelin ulkopuolella.
Mr. Phongin vaimon valmistavan erittain makoisan lounaan jalkeen meidat kuljetettiin henkeasalpaavalla kyydilla takaisin hotelliin. Emme olleet muistaneet rasvata niskojamme, joten rajamme ovat melkoisen mykistavat. Ilta sujui mukavasti Da Nangin lentokentalla odotellen myohastynytta lentoa ja eksyen laheiseen lahioon.
lauantai 14. heinäkuuta 2007
14.7. edelleen
Emme paase lukemaan taalta mahdollisesti poliittisesti epakorrektin blogin sisalmyksia! Sananvapauden rajat lienevat tassa kohdin...
14.7. Hoi An
Liikennevalineet ovat saaneet meidat kokeilunhaluisiksi. Huessa ajelimme riksalla (emme siis itse ajaneet) ja pyorailimme katsomaan pagodaa ja budhalaista luostaria, jossa oli iltapaivamenojen aika. Pyoraileminen oli valtavan hauskaa, ja heratimme kovasti huomiota.
Eilen kavimme Hoi Anin rannalla mopolla, ja se vasta olikin hauskaa! A uskalsi ajaa ja A:kin uskalsi kyytiin, joten meno oli oikein jouhevaa. Liikenteessa joustavuus on saantoja tarkeampaa, joten se, etta painavaa mopoa oli helpompi hallita nopeassa kuin hitaassa vauhdissa (saatika paikallaan) teki matkanteosta lahes aitovietnamilaista. Rannalla jaksoimme ottaa aurinkoa ehka vartin ja sinakin aikana meille myytiin hedelmia, rannekoruja ja pahkinoita noin kahdeksankymmenta kertaa.
Tanaan kuljimme veneella katsomaan muinaisia hindulaistemppelin raunioita, My Son, jotka olivatkin varsin vaikuttavat. Kuin myos turistien maara kyseisessa kohteessa. Venetta emme kuitenkaan uskaltaneet pyytaa saada ajaa, joten lahdemme iltakelluntaan kokeilemaan vilkkusimaisia polkujoutsenia, joita saa vuokrata joen rannasta. Melkein kuin ajaisi perinteista jokilaivaa!
Kavimme laitattamassa kyntemme seka etu- etta takatassuihin Nina's kauneushoitolassa. Manikyrtsik oli mukava, vaikkakin kotikutoinen ja sen seurauksena A:n varpaankynnesta lohkesi melkoinen pala. A taas sai kovasti toruja ja noottia siita, etta oli paastanyt itsensa ruskettumaan melkein paikallisen variseksi! Toinen A oli sentaan viela kauniisti vaaleatukkainen ja muutenkin vaalea, joten hanelle tehtiin oikein ranskalainen manikyyri, kun taas pronssinen suomalainen sai tyytya kymmeneen diskopalloon.
Huomenna matka jatkuu kohti Ho Chi Minhin kaupunkia, kunhan ensin kevennamme kantamuksiamme paikallisessa logistiikkayrityksessa...
Sitten iltapalalle ja joutseniin!
Eilen kavimme Hoi Anin rannalla mopolla, ja se vasta olikin hauskaa! A uskalsi ajaa ja A:kin uskalsi kyytiin, joten meno oli oikein jouhevaa. Liikenteessa joustavuus on saantoja tarkeampaa, joten se, etta painavaa mopoa oli helpompi hallita nopeassa kuin hitaassa vauhdissa (saatika paikallaan) teki matkanteosta lahes aitovietnamilaista. Rannalla jaksoimme ottaa aurinkoa ehka vartin ja sinakin aikana meille myytiin hedelmia, rannekoruja ja pahkinoita noin kahdeksankymmenta kertaa.
Tanaan kuljimme veneella katsomaan muinaisia hindulaistemppelin raunioita, My Son, jotka olivatkin varsin vaikuttavat. Kuin myos turistien maara kyseisessa kohteessa. Venetta emme kuitenkaan uskaltaneet pyytaa saada ajaa, joten lahdemme iltakelluntaan kokeilemaan vilkkusimaisia polkujoutsenia, joita saa vuokrata joen rannasta. Melkein kuin ajaisi perinteista jokilaivaa!
Kavimme laitattamassa kyntemme seka etu- etta takatassuihin Nina's kauneushoitolassa. Manikyrtsik oli mukava, vaikkakin kotikutoinen ja sen seurauksena A:n varpaankynnesta lohkesi melkoinen pala. A taas sai kovasti toruja ja noottia siita, etta oli paastanyt itsensa ruskettumaan melkein paikallisen variseksi! Toinen A oli sentaan viela kauniisti vaaleatukkainen ja muutenkin vaalea, joten hanelle tehtiin oikein ranskalainen manikyyri, kun taas pronssinen suomalainen sai tyytya kymmeneen diskopalloon.
Huomenna matka jatkuu kohti Ho Chi Minhin kaupunkia, kunhan ensin kevennamme kantamuksiamme paikallisessa logistiikkayrityksessa...
Sitten iltapalalle ja joutseniin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)