Lauantai 23.6.2007

Kirjurilla oli parin paivan ajan parempaa tekemista, joten luvassa postuumia raportointia baikalin rannoilta.

Juhannuksena edistimme junassa suomalais-omskilaista ystavyytta. yottoman yon younet jaivat lyhyiksi kun juna jo saapui irkutskin asemalle. Yksi nimeltamainitsematon seurueemme jasen oli "syonyt liikaa majoneesia" ja voi siksi pontevasti pahoin. Matkaoppaamme Svetlana oli meita asemalla vastassa ja kyyditsi meidat hostelliimme, joka naytti kaikin puolin mukavalta ja herttaiselta paivakodilta. Myos edellamainitun seurueemme jasenen testaama sanky oli kuulemma puotapilven pehmoinen.

Muut seurueemme pahaa-aavistamattomat jasenet harrastivat seuraavien kahden tunnin ajan kaupassa kayntia, suihkuttelua, aamisaistelua ja tavaroiden siirtelya rinkasta toiseen. Edella mainittu nimelta mainitsematon seurueemmejasen virkosi lopulta kavelykuntoon, kavimme viela ostamassa hanelle tappomyrkyt lahiapteekista ja sitten suuntasimme kohti Baikalia.

Eika aikaakaan kun voi kauhistus. Edella mainittu nimelta mainitsematon seurueemme jasen makasi reporankana pikkubussin takapenkilla yrjopussilla varustettuna kun TOINEN nimelta mainitsematon seurueemme jasen totesi suorasukaiseen tapaansa: "Anna tanne se pussi." Ja sitten mentiin.

Kaksi viela jaljella olevaa seurueemme jasenta pyoritteli kauhistuneena silmiaan odottaen, koska oma vuoro tulee. Ensinmainittu nimeltamainitsematon seurueemme jasen hihitti takapenkillaan vahingoniloisesti.

Vanhan venalaisen, S ljohkim parom! - elokuvan mukaan: Nado menshe pit!

Pienista vastoinkaymisista huolimatta paasimme kuitenkin kaikki hengissa luontoretkemme starttipaikalle. Lahdimme kulkemaan kohti Baikalin rantaa armeijan vanhaa metsaautotieta pitkin. Tiella oli muitakin kulkijoita mutta ei haitaksi asti. Naimme maaorava seka hirmuisen medvedin (karhu) kaivaman puunjuurakon. olimme kauhuissamme.

Metsassa oli aika markaa ja kotimaahan verrattuna alyttomasti kauniita kirkasvarisia kukkia: keltaisia, keisarinkruunun nakoisia liljoja, iiriksia, metsaruusuja, kulleroa muistuttavia, mutta kirkkaan orannseja kukkia, joiden nimea venajaksi en muista... kaunista. Hyva aika tulla Siperiaan siis.

Parin tunnin kipittamisen jalkeen loikimme pienen puron yli ja pysahdyimme syomaan. Svetlana kokkasi salaattia ja soppaa nuotiolla, me keskityimme syomiseen. Kaikilla pysyivat evaat sisalla talla kertaa, mika meita suuresti ilahdutti.

Jatkoimme matkaa kauniin koivikon halki. Jossain vaiheessa alkoi sataa ja vaihdoimme sadekamppeet paalle, mutta se ei varsinaisesti menoa haitannut. Kuljimme ensin pienen puron vartta, joka muuttui sitten isoksi puroksi, sen jalkeen pieneksi joeksi ja sitten isoksi joeksi ennen laskemistaan Baikal-jarveen. Jarvi tuli nakyviin illansuussa, vanhan akveduktin nakoisen rautatiesillan takaa kuultaen. Viimeinen kiipeaminen sillalle, ja Baikal levittaytyi edessamme ilta-auringossa vuorten ymparoimana. Fiilis silla hetkella oli aika hieno.

Sillan lahelle, tasaiselle pientareelle oli leiriytynyt myohemmin Sergeiksi esittaytynyt mies, joka naki lievasti vasahtaneen ja ainakin lenkkariosastolla sateen kasteleman olemuksemme ja pyysi meidat teelle notskinsa aareen. Villien mustaherukan lehtien maustama tee oli tosi hyvaa. Paatimme sitten leiriytya Sergein "tontille", kun han siihen kysyttyamme suostui. Jatimme Svetlanan taas kokkaamaan ja kavimme pienella verryttelylenkilla leiripaikkamme vieressa kulkevaa vanhaa Baikalin kiertavaa rautatieta pitkin. Tunnelin lapi kuljettuamme avautui nakyma aavalle ulapalle.

Jatkuu ensi numerossa, hostellin nettihuone sulkeutuu talta illalta...