Svetlana oli kavelyretkemme aikana keitellyt maistuvat tattaripuurot ja soimme hyvalla ruokahalulla koko paivan tarpomisen jalkeen. Kuivattelimme nuotiolla kastuneita kenkiamme ja sukkiamme niin innokkaasti, etta kahdetkin sukka-rukat karahtivat kayttokelvottomiksi. Lahistolle oli leiriytynyt useampikin telttakunta joten nuotiopaikallamme vieraili illan aikana useampikin venalaisretkeilija Ville Haapasalo -juttuja kertomassa. Eras heista, Lena-niminen, lahjoitti jostain kumman syysta minulle omasta kaulastaan ottamansa hopeaketjun, josta roikkuivat pienet sakset. Siita jai mukava muisto Baikalista. Viivi puolestaan oli erityisen ilahtunut siita, etta sandaaleissa koko paivan lionneet likasukat olivat nuotiolla kuivuessaan kummasti puhdistuneet ja pehmentyneet. Allekirjoittanutta ei liiemmalti ilahduttanut se, etta repusta kaivetut, kuivat ja lampimat sukat olivat puolestaan vaihtuneet nokisiksi, likaisiksi koppuroiksi...
Istuimme nuotion aaressa illan hamartymiseen asti venajaa opiskelemassa. Sergei esitteli meille ilmeisesti turvanaan pitamansa aseen ja olisi valttamatta halunnut lahtea nayttamaan meille maisemia. Uupuneet suomalaisturisti-parat liikahtivat notskin aaresta kuitenkin enaa tervehtimaan Baikal-jarvea, joka oli varsin hyinen ja hohkasi kylmaa. Jaat olivat sentaan jo lahteneet. Hieman arvelutti pyha lupauksemme siita, etta Baikalissa viela talla reissulla uidaan... Paatimme suosiolla jattaa uintireissun seuraavaan paivaan.
Auringon laskiessa kommimme telttoihimme, kolme mini-ihmista omaansa ja jattilainen oppaineen toiseen. Yolla oli varsin vilpoisaa ja satoi kaatamalla vetta. Ne, joilla oli lainassa aitin untuvamakuupussi, hikoilivat. Muille taisi tulla hieman holodna.
Ja viela loppuun lisays, etta paivamatkamme tanaan oli seitsemisentoista kilometria.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti