Mihin enaa voi luottaa, kun ei Lokakuun rautateihinkaan? Juna on 1,5 tuntia myohassa!
Aamun ohjattu ulkoilu oljybuumikaupunki Tjumenissa venyi pitkalle iltapaivaan. Oljybuumi ei valittynyt ainakaan asemalaiturille, ei ollut kummoinen mesta. Vaikka yksi Ernst&Young -kollega tepastelikin kaljakioskin nurkilla.
Aamulla vedettiin taas puurot ja pullakahvit ja Tjumenia odotellessa kauhisteltiin junan ikkunasta varsin surkeaan kuntoon paassytta puhelinlinjaa. Kaatuneita puita linjan paalla noin 50 metrin valein. Ylipaansa maisema on edelleen pohjoiskarjalainen, poheikkoa ja puskaa piisaa. Koska alkaa nayttaa Siperialta? Tai milta Siperia edes nayttaa? Vai ollaanko liian etelassa?
Kylat taalla nayttavat ihan yhta surkeilta, tai viela surkeimmilta, kuin vaikka itarajan takana Karjalassa. Jotenkin ei voi valttya ajatukselta, etta Venaja on edelleen ihan kehitysmaa. Hoitaisivat ensin omat takapihansa kuntoon ja alkaisivat vasta sitten hihhuloimaan naapureiden puolella.
Puolipilvinen ilma, lamminta. Aaamulla oli satanut vetta. Lojutaan pitkin poikin hyttia ja laiskotellaan. Talla menolla tavaraa on mukana aivan liikaa, jo kolmas paiva samassa likaisessa teepaidassa. Maailman lepppoisinta matkantekoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti